Turun satamaan rakennetaan yhteisterminaali sekä linnan liepeille kokonainen merellinen kaupunginosa ja uusi museo. Myös alueen liikennejärjestelyt pistetään uusiksi.

Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi kesäkuussa asemakaavamuutoksen, joka muun muassa mahdollistaa Silja Linen ja Viking Linen yhteisterminaalin rakentamisen ja matkustajasatamaan johtavan junaraiteen siirtämisen uudelle reitille.

Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen kertoo, että yhteisterminaalilla ja uusilla liikenne­järjestelyillä halutaan välttää se, että satamaliikenne ruuhkauttaa kaupungin.

”Liikennemäärät ovat jo nyt suuria, ja tulevaisuudessa ne kasvavat entisestään.”

Hintsanen muistuttaa, että ruotsinlaivoilla kulkee matkustajien lisäksi myös valtavasti rahtia.
”Turun sataman alueen kehittäminen on tärkeää koko maan näkökulmasta”, hän korostaa.

Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen ­kuvailee, että Linnanniemen kaupunginosa tekee ­Turusta aidon merenrantakaupungin.

Rakennuslupaa odotellaan

Sataman hankekokonaisuus kohtasi jo suunnitteluvaiheessa aikataulu- ja budjettihaasteita, kun rakentaminen kallistui ja korot nousivat. Niinpä aikatauluja väljennettiin ja suunnitelmiin tehtiin muutoksia tänä vuonna. Joitakin osaurakoita hieman lykättiin odottamaan materiaalien hintojen ja urakkatarjousten mahdollista halpenemista.

Tavoitteena on, että Ferry Terminal Turku -työ­nimellä tunnettu yhteisterminaali valmistuu vuonna 2027. Rakennuslupaa terminaalirakennukselle ei vielä ole, sillä kaavasta on tehty valitus.

Turun Satama Oy:n tekninen johtaja Markku Alahä­me arvioi, että rakennuslupa saadaan ensi vuonna ja rakentaminen alkaa tämän jälkeen välittömästi.

Yhteisterminaalin laiturityömaan tieltä on jo purettu vanha keltatiilinen tullipaviljonki.
”Laituriurakka, jossa vanhaa laituria kunnostetaan, korotetaan ja sen perustuksia vahvistetaan, kilpailutetaan vielä tänä syksynä.”

Kun koko yhteisterminaalin alue rakennuksineen ja uusine liikennejärjestelyineen aikoinaan valmistuu, nykyinen Tallink Siljan käyttämä terminaali puretaan. Sen tilalle tulee liikennekenttä charter- ja kaukoliikenteen busseille.

Viking Linen terminaalirakennus puolestaan säilyy paikoillaan: mahdollisesti se tulevaisuudessa palvelee Turkuun saapuvia risteilyaluksia.

Laiturialueet korkeammalle

”Satama-alueella on tiedossa varsin mielenkiintoisia töitä. Listalla on niin rakennuksia, suuria autoliikenteen kenttiä ja kulkuväyliä kuin vesirakentamistakin”, Alahäme kuvailee.

Alueella varaudutaan myös meritulviin.

”Yhteisterminaalin laiturialueet ovat 2 – 3 metrin korkeudella merenpinnasta, kun nykyiset laiturialueet ovat 1 – 2 metrin korkeudella”, hän mainitsee.

Havainnekuva tulevasta matkustajasataman yhteisterminaalista. Terminaalin arkkitehti- ja erikoissuunnittelu valmistuu tänä syksynä.

Monipuolinen kaupunginosa

Kun yhteisterminaali valmistuu, Turun linnan ympäriltä ja Aurajoen rantamilta vapautuu tilaa myös kokonaiselle uudelle kaupunginosalle, Linnanniemelle. Alueen odotetaan valmistuvan aikaisintaan 2030-luvun lopulla.

”Linnanniemeen tulee työpaikkoja, palveluita, kulttuuritiloja, iso puisto ja jonkin verran myös asuntoja”, Hintsanen kertoo.

”Alueelle rakennetaan myös Historian ja tulevaisuuden museo, jonka kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu avautui syyskuussa.”

Nykyisen suunnitelman mukaan museorakennus valmistuu vuonna 2029, kun Turku täyttää 800 vuotta. Museo avautuu yleisölle seuraavana vuonna.

Linnanniemestä tulee myös Turun ensimmäinen taidekaupunginosa. Kaupungin omien investointien lisäksi alueelta tontin ostavat tai vuokraavat osallistuvat taidehankintoihin summalla, joka vastaa kolmea prosenttia tontin pääoma-arvosta.

”Turun satamanalueen kehittäminen on tärkeää koko maan näkö­kulmasta.”

Timo Hintsanen

Raitiotie ja Tunnin juna

Kumipyöräliikenne on tarkoitus ohjata uuteen yhteisterminaaliin E18-moottoritietä ja Suikkilantietä pitkin. Suikkilantie laajennettiin muutama vuosi sitten nelikaistaiseksi.

Matkustajaliikenteen junaraide siirretään kiertämään kaupungin keskusta nykyistä pohjoisempaa eli Iso-Heikkilän kaupunginosan läpi.

Turkuun suunnitellaan myös raitiotietä, jonka toinen päätepysäkki olisi satamassa ja toinen Varissuon kaupunginosassa.

Lisäksi suunnitteilla oleva Turun ja Helsingin välinen Turun Tunnin juna parantaisi osaltaan satamankin saavutettavuutta.

Satojen miljoonien hankkeita

Turun yhteisterminaalin budjetti on nyt 172 miljoonaa euroa. Asemakaavan mukaisten yleisten alueiden toteutus maksaa 29 – 54 miljoonaa euroa.

Turun raitiotien yleissuunnitelma on jo laadittu. Syksyllä 2023 on tarkoitus päättää 15 miljoonaa euroa­ maksavan toteutussuunnitelman käynnistämisestä.­ Varsinaisen investoinnin suuruudeksi on arvioitu noin 335 miljoonaa. Turku odottaa, että valtio rahoittaa 30 prosenttia tuosta kokonaiskustannuksesta.

Turusta tulee merenrantakaupunki

Timo Hintsanen luonnehtii, että yhteisterminaalin ja Linnanniemen myötä jokikaupunkina tunnettu Turku kasvaa aidoksi merenrantakaupungiksi. Linnanniemi saattaa olla vasta alkua.
”Kaupunginhallitus on tehnyt päätöksen laatia visio merellisestä Turusta. Siinä yhtenä ideana on pohtia, mitä jos kaupunkielämä jatkuisikin tulevaisuudessa satamasta merenrantoja pitkin pidemmälle länteen. Esimerkiksi Ruissalon rantoja vastapäätä on hienoja alueita”, hän huomauttaa.

Teksti Matti Välimäki Kuvat Turun satama, Turun kaupunki ja Esko Keski-oja