Kovaa vauhtia digitalisoituvassa ja verkottuvassa yhteiskunnassa nopean tiedonsiirron pitäisi olla itsestäänselvyys. Valokuitukaapelia pistetään maahan kovaa vauhtia, mutta tekemistä riittää vielä vuosiksi.

Viestintävirasto arvioi, että valokuitukaapeliyhteys on tarjolla hieman yli puoleen Suomen kotitalouksista. Alueelliset erot ovat kuitenkin huomattavia. Paras liittymien tarjonta on Ahvenanmaalla, jossa peitto on vajaa 60 prosenttia. Seuraavina tulevat Pohjanmaa, Kainuu ja Uusimaa.

”Yhteyksien puutetta lähdettiin haja-asutusalueilla purkamaan valtion tuella. Laajakaista 2015 -hankkeen tavoitteena oli rakentaa valokuituverkkoa 120 000 kotitalouden ja yrityksen saataville vuoden 2015 loppuun mennessä”, kertoo Päivi Peltola-Ojala Viestintäviraston Laajakaista ja media -ryhmästä.

Tavoite ei toteutunut, koska laajakaistatukea myönnettiin lähinnä sinne, missä on vähän tilaajia. Lopun oletettiin hoituvan markkinaehtoisesti. Kaupalliset operaattorit rakentavat kuitenkin verkostoansa valikoiden.

”Kuitukaapeliverkot ovat digitalisaation moottoriteitä, eikä liittymää voi tarjota laajan maamme joka kolkkaan kustannus- ja elinkaarisyistä. Kuitukaapelityöt ovat määrältään ja liikevaihdoltaan mittavaa toimintaa, ja verkkoa on rakennettu erityisesti kaupunkialueille”, analysoi DNA:n siirtoverkoista vastaava johtaja Jan Tamlander.

DNA on yhtiöistä kattavin mobiilipuolella ja tavoittaa 4G-verkollaan yli 99 prosenttia väestöstä.

Nopeus on nykypäivää

Valtion hankkeessa keskityttiin haja-asutusalueisiin, mutta taajamien liepeet ovat kuitenkin heikkojen yhteyksien piirissä.

”Se, että pystyy lukemaan sähköpostit ja päivän lehdet sekä hoitamaan pankkiasiat, ei enää riitä. Nopea ja ongelmaton tiedonkulku on tärkeässä roolissa kansalaisten arjessa. Se liittyy työntekoon, terveyteen, koulutukseen, kulttuuriin ja vapaa-aikaan”, korostaa Fiberit Oy:n toimitusjohtaja Jukka Laine. Fiberit suunnittelee ja konsultoi yrityksiä ja yhteisöjä valokuituhankinnoissa.

Perusasia valokuituverkoston taloudellisessa onnistumisessa on tilaajatiheys. Kaapelireitin varrelta pitää saada mukaan puolet kiinteistöjen omistajista.

Byrokratia aiheuttaa lisätyötä ja -kustannuksia. Vaikka viranomaispuolella mennäänkin eteenpäin, kuntien prosesseissa on vieläkin virtaviivaistamisen varaa.

”Kun on kyse tärkeästä tulevaisuuteen vaikuttavasta toiminnasta, tulisi myös kuntataholla saada pitkäaikaisia yhteistoimintamalleja ja sitoutumisia”, toivoo Jan Tamlander.

Ketjun tärkeät lenkit

Valokuitukaapelia pidetään edullisimpana tapana siirtää tietoa. Kaapeli itsessään on halpaa – haaste on siinä, miten kaapeli saadaan maahan tehokkaasti.

Yleinen arvio vanhoilla alueilla rakentamisen hinnoista on maaseudulla noin 10 euroa per metri ja pientaloalueilla 20–50 euroa metriltä. Uusille alueille työ on huomattavasti edullisempaa, erityisesti kaupunkitaajamissa. Vanhoille pientaloalueille tulisi löytää kevyitä asennusmenetelmiä.

Operaattorit ovat pitkälti ulkoistaneet verkoston toteuttamisen, ja aliurakointitöiden ketjuttaminen on normaalia. Pääurakoitsijana toimii usein maarakentaja, joka vastaa kaapelinvedosta ja siihen liittyvistä maatöistä.

DNA:lle urakoi pääasiassa kaksi isoa toimijaa, jotka puolestaan käyttävät pienempiä erikoisurakoitsijoita. Isot urakat perustuvat kokonaishintaan ja pienemmät ovat suoritepohjaisia, kaapelimetreihin perustuvia.

Ammattitaitoa ja yhteistyötä

Eltel Networks Oy:n johtaja Janne Kallionpää kertoo, että yritys tuottaa vuosisopimuspohjaisesti rakennuspalveluja kokonaisuuksina teleoperaattoreille ja muille verkkojen omistajille, myös kuituosuuskunnille.

Kaapelikaivannon maarakennustyöt voi hoitaa pienyrittäjä koneineen, mutta kilometrien pituisista kaapelinvedoista vastaavat usein isoimmat infraurakoitsijat.

Yhtiön asiantuntijat hankkivat toteutussuunnitelmat ja tarvittavat luvat sekä hoitavat sopimusvaiheen ja dokumentoinnin. Teletöitä tekevät maarakentajien ja kaapelinvedon jälkeen myös omat asentajat.

”Vaikka pienimmät työmaamme voivat olla kadunvarren jakokaapista lähtevän kaapelin asentaminen kaivamalla kadun ali, on takana kansainvälinen suuryritys. Suomessa on nytkin käynnissä lukuisia työmaita, ja työllistämme lähes 1 500 henkeä, ja aliurakoitsijamme saman verran”, Kallionpää sanoo.

Verkoston rakennuskustannuksista valtaosa tulee maarakentamisesta. Palkkojen osuus on investoinnista runsas viidennes.

”Tuotannonsuunnittelussa hyödynnämme sähköisiä ohjausmenetelmiä. Ne parantavat raportointinopeutta ja mahdollistavat palautuvien dokumenttien siirron järjestelmiin. Ammattitaitoisen henkilöstön merkitys ei kuitenkaan vähene”, Kallionpää muistuttaa.

Sujuvuutta suunnittelulla

Kaupunkialueilla töitä tehdään talvellakin, mutta toiminta hiljenee, kun maa routii. Kaapelin suojaputket pitää tyypillisesti saada 70 sentin syvyyteen, jolloin asfaltin jälkeen jatketaan rammerpiikillä ja kaivurilla. Kesällä työ sujuu helpommin, ja varsinkin haja-asutusalueilla työ etenee kaapeliauralla nopeasti.

”Kaapelien sijoitus- ja kaivulupien hankkiminen on osana toteutusvaihetta yleensä Eltelin vastuulla. Näin varmistamme konkreettista rakennustyötä tekeville kohteet valmiiksi. Lupien saamisessa pientä ruuhkaa syntyy aina kevään korvalla kaivukauden lähestyessä”, Kallionpää kertoo.

Fiberitin Jukka Laineen mukaan kustannusten hillitsemiseksi pitäisi pohtia, miten kaupungit voisivat suhtautua joustavammin kaapeliverkkojen asennuksiin.

”Miksi vanhoilla pientaloalueilla ei käytetä matalampaa asennussyvyyttä ja sahata tai jyrsitä asennusta varten katuun tai katualueen reunalle muutaman sentin ura mikro-ojitusteknologialla? Asfaltointityötä olisi huomattavasti vähemmän. Kaikki kulminoituu hyvään ja tehokkaaseen kaupunkisuunnitteluun”, Laine sanoo.