Rakennustaito
25.5.2020 | Päivitetty 25.5.2020
ähes kolme vuotta Tampereen keskustassa rakenteilla ollut Kansi & Areena on edennyt ensimmäisen vaiheensa runkotöiden loppusuoralle. Areenan järeiden teräsrakenteiden asennus on ollut kevään suurponnistus. Koronavirus toi lisäpohdittavaa esimiehille.
Kannen runkotyöt ovat edenneet sähköjunaliikenteen tiukoilla ehdoilla. Esimerkiksi kaikki kannen runkoelementtien asennukset radan päällä on pitänyt tehdä iltayhdentoista ja aamukuuden välillä. Tuolloinkin raiteiden päällä tehdyt asennukset on pitänyt jaksottaa osiin, sillä koko raiteistoa ei voi kerralla tehdä jännitteettömäksi.
”Tällainen vaiheistus saneli työtahdin jo porapaaluja asennettaessa. Tilaa vievä kalusto oli saatava raiteiden väliin. Paalutusta tehtiin öisin sen verran, kuin yhdessä yössä ehti tehdä”, kertoo perustus- ja alimmat runkorakenteet urakoineen Kreate Oy:n projektipäällikkö Timo Hirvasmaa.
Koska Kansi & Areena ei ole muodoltaan symmetrinen vaan Jyväskylän suuntaan ratapihalta erkanevien raiteiden geometriaa noudatellen kaareva, ylärakenteiden kuormitukset ohjautuvat perustuksiin epätasaisesti. Lisäksi porapaalujen sijaintipaikat eivät ole vapaat, vaan paalut on asennettava kiskoparien väleihin. Tämä epäsymmetrisyys piti ottaa huomioon myös porapaalutuksen mitoituksessa, mikä lisäsi perustamisen kustannuksia.
SRV:n projektinjohtajan Rauno Kulmalan mukaan päiväsaikaan olisi ollut järjestettävissä vain parin tunnin työrakoja.
”Yöaikaiset asennukset ovat olleet ainoa vaihtoehto, sillä parin tunnin katkoksesta ei olisi saatu järkevää työrytmiä ja työtehoa”, Kulmala perustelee.
Koronakriisin alkuviikoilla materiaalit saapuivat yhä ajoissa Tampereen jättityömaalle ja ulkomaisetkin rakentajat pysyivät töissä.”Mietittävää tämä äkillinen huolenaihe toki on aiheuttanut ja paljon”, SRV:n projektinjohtaja Rauno Kulmala kommentoi.
Voi esittää arvauksen, että sitä, joka ensiksi ehdotti kahden tornitalon rakentamista siltamaisen kannen päälle ja koko komeutta sijoitettavaksi Tampereen keskustan ratapihan ylle, moni manselainen piti jollei hulluna niin ainakin hullunrohkeana. Rakenteiden statiikan hallitsevalle tällainen suunnittelutehtävä ei tietenkään ole mahdoton.
”Kansi ja Areena -rakennekompleksi on todella vaativa, ihan kokonaisuudessaan. Rakentamispaikka on ollut haasteellinen, koska junaradan päälle rakennettaessa perustamisalueilla on pitkät jännevälit. Kannen päällä sijaitsevilta rakennuksilta välittyy suuria pystykuormia kansirakenteelle, minkä takia kannen rakenteet ovat hyvinkin massiivisia. Rakenteiden mitoitus taipuvalla tuella on vaativaa, sillä voimasuureet jakautuvat eri tavalla kuin yleensä”, kertoo rakennesuunnittelun projektijohtaja Heidi Merikukka Rambollista.
”Korkeiden tornitalojen alla on käytetty poikkeuksellisia erikoisrakenteita: 16-kerroksiset tornitalot on perustettu erillisten jalustarakenteiden varaan. Tornitaloilta välittyvät pilarikuormat ovat suurimmillaan noin 20 meganewtonia (MN), ja pystykuormat ohjataan erikoisjalustarakenteen kautta porapaaluille.”
Vasen: Areenan runko on noussut hyvää vauhtia. Areenan kattorakenteen teräsrunkoasennukset alkavat kevään lopussa. Oikea: Työmaa on ahdas, kuten yleensä kaupunkikeskustoissa. Taustalla rakenteilla tummaseinäinen toimistorakennus Kruunu. Oikealla työmaa-alueen itäinen naapuri Technopolis.
Heidi Merikukka mainitsee erikoisuutena myös jäykistävien kuilurakenteiden perustamisen tärinävaimennettuina. Ratkaisuksi valittiin betonirakenteisten ”kynsien” ja jännitettyjen pulttien yhdistelmä. Tällainen rakenne tarvitaan, koska myös anturoihin kohdistuu poikkeuksellisen suuria, suuruusluokaltaan yhden meganewtonin vetovoimia.
Näihin anturoihin on lisätty myös erityisiä leikkauspaloja rakenteen leikkauskapasiteetin kasvattamiseksi.
”Rungon rakenteiden väliin sijoitettavat vaimentimet on mitoitettava tärinän ja runkomelun lisäksi myös puristuslujuuden kannalta. Tällä varmistetaan, että värähtelyt ja äänet eivät häiritse hotellin ja asuintalojen asukkaita eivätkä toimistotalojen käyttäjiä ja Areenan tapahtumien esityksiä.”
Materiaalin toimittajaksi valikoitui Getzner Oy ja materiaaliksi Sylomer.
”Lisäksi Areenan konserttimelun siirtyminen hotellihuoneisiin on suunnittelun kannalta erittäin vaativa tehtävä”, Merikukka lisää.
Maaliskuussa yksi kriittisimmistä välitavoitteista oli saavutettu, kun Areenan kansi valmistui. Tämän jälkeen rataturvallisuuden vaarantuminen ei enää ole aivan yhtä suuri riski kuin aikaisemmin. Nyt kannen päälle rakentaminen on turvallisuusmielessä tavanomaisempaa. Rakennus 2:ssa, johon sijoittuu kasino sekä toimistotiloja ja asuntoja, rungon rakentaminen on edennyt jo kymmenenteen kerrokseen. Pilareista, palkeista ja holveista koostuvan tornitalo rakentaminen jatkuu vielä kevään asti.
Tornitalot ovat 16-kerroksisia. Toiseen niistä tulee liiketilaa kahteen alimpaan, toiseen peräti seitsemään alimpaan kerrokseen. Muissa kerroksissa on asuntoja. Lisäksi Areenan yhteyteen rakennetaan Laplandin Hotelsin operoima hotelli.
”Hotellirakenteissa ja -talotekniikassa tulee olemaan siinä laajuudessa toistuvuutta, että olemme aikoneet laatia sisätyövaihe-aikataulun tahtiaikaperiaatteella. Muualla hyödynnämme Last Planner -tekniikkaa”, Rauno Kulmala kertoo.
Sen jälkeen kun kansi rata-alueen päällä valmistui maaliskuussa, rakennustyöt kannen päällä muuttuivat turvallisuusmielessä tavanomaiseksi.
Monitoimiareenan ja hotellin talotekniikkatyöt ovat vasta alkamassa, mutta jatkossa samanaikaisia työvaiheita tulee olemaan todella paljon. Tämä asettaa isoja haasteita myös materiaali- ja laitetoimitusten ajoitukselle. Päävastuu tästä on pääurakoitsija SRV:n hankkimalla logistiikkaurakoitsijalla, Suomen Rakennuslogistiikka Oy:llä.
”Pääsääntö on, että työmaalle saa toimittaa kerralla viikon asennustarvikkeet. Ahdas tontti ja sijainti Tampereen keskustassa ei anna mahdollisuutta sen enempään”, Kulmala toteaa.
Korona ei ole kurittanut
Kulmalan mukaan toimitusaikataulut ovat toistaiseksi pitäneet hyvin – jopa silloin, kun kylpyhuone-elementit tulivat koronaviruksen runtelemasta Italiasta. Muutenkaan pandemiaksi yltynyt ei ollut Kulmalan mukaan ainakaan vielä alkukeväällä johtanut töiden etenemisen näkökulmasta suuriin ongelmiin.
”Mietittävää tämä äkillinen huolenaihe toki on aiheuttanut ja paljon. Esimerkiksi ulkomaisten työntekijöiden tilanne on pohdituttanut sekä meitä projektin johdossa että työntekijöitä. Meidän noin 280 henkilön työmaavahvuudesta 30 – 40 on ulkomailta. Jos he poistuvat maasta, edessä on kahden viikon karanteeni molemmilla puolilla rajaa. Tästä syystä aika moni näyttää mieluummin jäävän pidemmälle komennukselle”, Kulmala kertoi haastattelussa maaliskuun lopussa.
Areenan kattorakenteen teräsrunkoasennukset alkavat toukokuussa. Kyseessä on äärimmäisen vaativa rakenne: ristikoita on 12 kappaletta. Niistä suurimpien paino on noin 80 tonnia, ja pituutta on vastaavasti noin 90 metriä.
Ristikot kootaan alhaalla puolikkaiksi, ja ne liitetään ylhäällä yhteen tukitornia hyväksikäyttäen. Tämän jälkeen päästään asentamaan kattoelementtejä. Sen jälkeen kaikki vaativimmat rakenteet on asennettu paikoilleen.
Teksti Vesa Tompuri, kuvat Tomi Nuotsalo
Lisää aiheesta
Työmaan nettikamera
Korjausrakentaminen on yhä enemmän strateginen valinta, jossa yhdistyy historia, vastuullisuus ja tulevaisuuden tarpeet. Korjausmarkkinat 2025 -tapahtuma keräsi maaliskuun lopussa alan ammattilaiset yhteen Helsingin Vanhalle ylioppilastalolle. Korjausrakentaminen on nykyään lähes yhtä...
Koulu-, opisto-, päiväkoti- ja liikuntarakennus Wintteri otetaan vaiheittain käyttöön Uudenkaupungin keskustassa. Uuteenkaupunkiin on noussut kunnianhimoinen uudisrakennus. Wintterin uimahalli avattiin yleisölle helmikuun alussa, ja talvilomaviikon jälkeen...
Yleistyvät rankkasateet, pitkät kostean sään jaksot ja leudot talvet rapauttavat ikääntyviä tiilijulkisivuja. Osaamista kestävään julkisivurakentamiseen on. Avainasemassa ovat oikeat materiaalivalinnat ja kosteuden ohjaaminen pois seinärakenteesta. Ilmastonmuutos lisää...
Korjausrakentaminen on yhä enemmän strateginen valinta, jossa yhdistyy historia,...
Koulu-, opisto-, päiväkoti- ja liikuntarakennus Wintteri otetaan vaiheittai...
Rakennusalan tuottavuuden parantamiseksi yritykset ja muut toimijat ovat lähtene...