Vanhojen seinien lisäeristäminen uusien energiatiiviysnormien mukaisiksi on haastava remontointirupeama. Nyt katsotaan, ratkaiseeko sisäpuolinen lisäeristys tiettyjä ongelmia.

Suojelukohteiksi luokitelluissa rakennuksissa ulkoasua koskevien muutos- ja korjaustoimenpiteiden tulee tapahtua rakennuksen tyyliin sopivalla tavalla eli käytännössä rakennukset on tällöin lisäeristettävä sisäpinnoiltaan. Uusia menetelmiä on kehitetty aktiivisesti myös kosteusongelmien välttämiseksi.

Teemme pistokäynnin ruiskutusvaiheessa olevaan vanhaan myllyrakennukseen Kuopiossa. Tarkastelemme uuden menetelmän etuja ja toimivuutta lähes 2 000 neliömetrin asuntorakennuskohteessa, joka on tiettävästi tähänastisista korjauskohteista laajin Suomessa.

Ruiskubetonina käytetään kuidullista Weber Therm 507 -tuotetta, jonka polyuretaanin maksimiraekoko on kolme millimetriä. Betonirakenteen lujuus luokitellaan välille 35–50 MN/m² – siis hyväksi.

Olemme kiinnostuneita myös luvatusta erittäin hyvästä lämmöneristävyydestä, jos ja kun lambda-arvo on 0,07 W/mK.

Helsingin Patruuna ja Kuopion Vanha Mylly

Helsingin Viikissä oleva entinen sähkömuuntokeskus ja konepaja eli kohde Patruuna on toiminut suunnannäyttäjänä laajojen sisäseinäpintojen ruiskurappauskäsittelyssä. Asemakaavassa suojeltu punatiilinen rakennus Asunto Oy Helsingin Patruuna on muutettu loft-asunnoiksi.

Alun perin tämä pilottikohde on toiminut Imatran Voiman sähkötuotantoon tarkoitettuna muuntoasemana. Imatran Voima rakennutti muuntoaseman 1926–27, ja sitä on laajennettu myöhemmin 1940-luvulla kahdessa osassa. Asunto Oy Helsingin Patruunan vanha ja tyylikäs punatiilijulkisivu on sanellut myös muiden alueelle rakennettujen talojen ulkoasun.

Kuopion Vanha Mylly -kohde taas saa lämpörappauksen sisäpintaan, koska rakennuksen punatiilinen ulkoverhous on olennainen osa rakennuksen suojeluarvoa.

Ongelmia menetelmässä ei tiedetä ilmenneen, vaikka Vanha Mylly alias kuusi–seitsemänkerroksinen, suojeltu myllyrakennus Kuopion sataman tuntumassa on ehkä Patruunaakin vaativampi kohde.

Käytössä on kivipintaisten sisäseinien oikaisu- ja lämmöneristyslaasti, jota käytetään sekä uudis- että erityisesti korjausrakentamisessa, kun halutaan parantaa seinärakenteen lämmöneristyskykyä. Soveltuvia rappausalustoja ovat betoni-, kevytbetoni-, Leca-harkko- ja tiiliseinät.

Jotta saavutetaan yli 50 millimetrin kerrosvahvuus, on laastia levitettävä kahteen tai useampaan kertaan siten, että edellinen kerros on jäykistynyt riittävästi.

”Käynnissä on kolmas laaja kohde tällä menetelmällä”, kertoo vastaava työmaamestari Mika Kaskela.

Hän näyttää YIT:n työmaalla, kuinka muovikuituvahvisteinen ruiskubetoni sekoitetaan käsin suhteessa 15 litraa vettä 75 litraan laastia, eli säkillinen betoniraaka-ainetta. Erityisesti ruiskutettaessa laastin on oltava jäykkää, jotta laasti ei erotu letkuissa. Massaa sekoitetaan 2–4 minuuttia porakonevispilällä. Veden yliannostusta ei saa myöskään tapahtua, jotta laasti saavuttaa riittävän keveyden, lujuuden ja lämmöneristävyyskyvyn. Veden yliannostus lisää myös halkeiluriskiä. Laastin käyttöaika veden lisäyksen jälkeen on noin kolme tuntia (+20 °C).

”Tällä menetelmällä ei ole ongelmia ilmennyt”, työmaamestari Kaskela sanoo.

Silti on hieman erikoista, että laasti joudutaan sekoittamaan käsin. Edelläkävijän osana kun on tehdä kokeilut ja varmentaa menetelmän toimivuus. Ennen rappausta seinä verkotetaan kuumasinkityllä weber-teräsverkolla. Verkko asennetaan esimerkiksi Weber RVK 10/6 -rappausverkon kiinnikkeillä keskelle Therm-rappausta. Säkillinen eli 14 kilon kuiva-aines sekoitetaan noin 12 litraan puhdasta vettä.

Muurarit Antti Leppälä ja Juha Hämäläinen tarttuvat rivakoilla otteilla työhönsä. Ensin tarkistetaan, että verkko on hyvin kiinni alustassa – vanhassa tiiliseinässä – ja sitten annetaan ruiskujen laulaa. Melko tarkkaan 50 millimetrin kerros syntyy kahdessa vaiheessa – välillä paikaten, välillä tasoittaen betonia laastiruiskulla. Alla oleva kerros ei kuitenkaan saa olla kuivunut yli kolmea vuorokautta.

Menekiksi valmistaja lupaa 25–27 kg/m²/10 millimetrin kerroksen. Hukkaprosentin (20 %) suuruuden arviointiin vaikuttavat muun muassa vaikeasti muotitettavat valukohteet, rapautuneiden betonipintojen korjaus, terästen suojabetonikerroksen kasvattaminen sekä luonnonkivimuurien saumaus.

Oikea tapa saattaa piillä ”rakentamisen kulttuurissa”

Asiantuntijoiden mukaan Keski-Euroopassa jo yleistynyt eritysrappausmenetelmä vaatii onnistuakseen tiiveys- ja lämpöteknisten seikkojen huomioon ottamisen suunnittelussa.

Antti Leppälä toteaa tehneensä ulkopintojen lämpörappauserityksiä kymmenen vuotta, ongelmitta.

Menetelmä on periaatteessa sama, joka Ruotsissa laukesi rakentajien käsiin. TTY nimesikin meillä osan näistä rakenteista ”ei-suositeltaviksi”.

”Tässä näyttäisi olevan paremminkin kyse ’rakentamisen kulttuurista’: yksinkertaisesti siitä, miten päin tuulensuojalevyt liimataan seinään ja tämänkaltaisista seikoista”, Leppälä sanoo.

On myös kysyttävä, ovatko materiaalit olleet asianmukaisesti suojattuja sekä varastossa että keskeneräisellä rakennustyömaalla. Silmämääräinen arviointi kesän aikana eri työmailla ei juurikaan anna uutta uskoa paremmasta ”rakentamisen kulttuurista”.

Tarkkaa orientaatiota tarvitseva eristystyötapa

Julkisivujen kunnostaminen ohutrappausmenetelmällä on nykyisin hyvin yleisesti käytetty korjausmenetelmä. Ohutrappauksen vikojen syitä taas on setvitty pitkään.

Vuosien saatossa toteutetuissa kohteissa on ilmennyt mitä erilaisimpia työ- ja suunnitteluvirheitä, jotka ovat aiheuttaneet julkisivuille merkittävää vaurioitumista ja lisäkorjaustarvetta. Esimerkkikohteita ohutrappauksen laatuongelmista löytyy joka kaupungista.

Arto Gröhnin insinöörityössä (Eristerappauksen laadunvalvonta, Metropolia Ammattikorkeakoulu 2014) seinistä otettiin 48 näytettä, joiden perusteella tutkittiin mikroskoopilla halkeilun syitä. Insinöörityön lopputulemana voidaan pitää sitä, että seinän halkeilu johtuu lasikuituverkon väärästä sijainnista verkotuskerroksessa.

”Olemme oppineet tehdyistä virheistä. Työvaiheita ja rakennuksen toimivuutta tarkastellaan nyt aktiivisesti. On suunniteltava, ennakoitava ja valvottava tehokkaasti”, kertoo insinöörityön yhtenä tutorina toiminut Helsingin Seudun Suunnittelu- ja Rakennuttajapalvelu HSSR Oy:n suunnittelija Jari Kauppinen.

Tutkimustyön tavoitteena on ollut luoda rakennuttajalle ja suunnittelijalle rakennuskorttia vastaavat toiminta- ja laadunvalvontaohjeet, joiden avulla pystytään ennaltaehkäisemään vaurioita. Asianmukaisen rakennusohjeistojen puuttuminen johti kannesumaan Keski-Ruotsissa, ja osa eristysrappausrakenteista on ollut siellä väliaikaisesti käyttökiellossa.

Kaksivaihetiivistys ratkaisi

Suunnittelija Jari Kauppinen tuntee Ruotsin ongelmat. Hän toteaa, että määrätyllä kaksivaihetiivistyksellä – jonka kehittämiseen rakennusmateriaalivalmistajat ovat osallistuneet – kosteusongelmat on saatu Ruotsissa hallintaan.

Halkeamat rakenteeseen muodostuvat, kun verkko ei kykene siltaamaan pinnan jännityksiä. Laaduntarkkailun ytimenä on riittävä valvonta kriittisissä asioissa. Keskeisenä nousee esille materiaalitoimitus: on ensiarvoisen tärkeää, että materiaalit tulevat samalta toimittajalta, ja työt toteutetaan materiaalitoimittajan ohjeiden mukaisesti.

Lisäksi muita laadullisia tekijöitä ovat verkon sijainti, pinnan tasaisuus, detaljit ja oikeanlaisten materiaalien käyttö oikeassa paikassa. Esimerkiksi eristeiden kiinnikkeet ovat tärkeitä.

Lopputyötä voidaan käyttää apuna ohuteristerappausjärjestelmän suunnittelussa ja toteutuksessa sekä ohutrappauksen laadun tutkimisessa.

Rappauksen alla oleva eristekerros ei tasaa kosteus- ja lämpötilavaihteluita, kuten koville alustoille tehtävissä rappauksissa. Lämmöneristeen päällä olevan ohuen rappauskerroksen on toimittava vaihtelevissa sääolosuhteissa eli ankarassa ilmastorasituksessa.

Rappauksen kiinnipysyvyys ja lujuus ovat jatkuva haaste. Eristerappaukset tulee mitoittaa omanpainon lisäksi sekä tuulenpaineelle että imulle. Sadevesi ei saa myöskään päästä lämmöneristekerrokseen rakennusosien liitoksista tai rappauskerroksen halkeamista.

Sekä laastien että koko järjestelmän kaikkien liitosten pakkasenkestävyyden ja muodonmuutosominaisuuksien tulee olla riittäviä myös materiaalien vanhentuessa.

”Tämä pitää ottaa vakavammin, akuuttien ongelmien välttämiseksi, kymmenen vuoden takuuaikana”, Jari Kauppinen sanoo.