Puolen vuosisadan odotus palkitaan, kun Lahden eteläinen kehätie valmistuu viimeistään kahden vuoden päästä. Hankkeen vaativinta rakennustekniikkaa edustaa läntisin eli Hollolan puoleinen osuus. Erityisesti kaksi pitkää liittopalkkisiltaa vaatii huippuosaamista.

Valtatie 12 on Suomen valtateistä ainoa, jonka reitti kulkee nykyäänkin kaupunkitaajaman halki. Nyt reitti siirtyy etelämmäs Lahden kaupungin, Hollolan kunnan ja silloisen Liikenneviraston, nykyisen Väylän, keväällä 2017 tekemän toteuttamissopimuksen mukaisesti. Yli 15 kilometriä uutta tietä sisältävä hanke maksaa noin 265 miljoonaa euroa, josta summasta merkittävä osa kuluu pohjavahvistuksiin.

”Teräsputkipaalujen pituus on enimmillään 72 metriä. Hitsattavia jatkoksia tarvitaan tämän kokonaispituuden saavuttamiseksi neljä tai viisi. Pohjat ovat kallioiden välisillä osuuksilla heikosti kantavia”, kertoo Destian työpäällikkö Pekka Nissinen.

Aikanaan oli luonnollista rakentaa Valtatie 12 – kuten suuri osa muutakin valtatieverkostoa – harjujen kupeeseen hyvin kantaville pohjille. Tuolloiseen agendaan ei kuulunut ajatella pohjaveden suojaustarvetta. Pohjavahvistustekniikkakin on kehittynyt etenkin viimeisten parinkymmenen vuoden aikana, jolloin muun muassa porapaalutus on yleistynyt.

Destian työpäällikkö Pekka Nissinen esittelee urakkansa sisältämän tieosuuden pohjasuhteita.

Kehätien työmaalla porapaalutus on käytössä erityisissä paikoissa kahdesta syystä. Ensinnäkään junaradan kohdalla maaperä ei saisi häiriintyä. Toinen porapaalutuksen käyttökohde on pohjavahvistus siinä kohdassa, missä kallionpinta pehmeikön sisällä viettää jyrkästi. Poraamalla paalut kallioon asti niiden tyvipäät pysyvät taatusti paikallaan.

Valtaosa kehätien siltojen paalutuksista on kuitenkin lyömällä asennettavia teräsputkipaaluja. Kaikkein rankimmin kuormitetuissa ja heikoimmin kantavissa kohdissa sillat on perustettava paalujen varaan, ja siltojen tulopenkereet tehdään betonisten paalulaattojen päälle.
Erilaisia paalutuksia tarvitaan peräti 10 siltaan kehätien yhteensä 18 sillasta.

Liittopalkkisillat jokilaaksojen yli  

Vaativimmat siltarakenteet Destian urakassa ovat kaksi laaksosiltaa, jotka molemmat rakennetaan liittopalkkirakenteisina. Sekä Vähäjoen että Luhdanjoen yli 200-metristen siltojen teräspalkit ja puiset muottipukit asennetaan teräsbetonipilareiden varaan. Betonivalun jälkeen teräspalkit ja betonilaatta toimivat yhdessä liittopalkkina, kun palkin ylälaippaan hitsatut vaarnatapit välittävät työntövoimat rakenneosien välillä.

Asennustapana on työntömenetelmä: siltatyö etenee pituussuunnassa kannenosa kerrallaan.

Tuomo Hautamäki naulaa muottipukin minuutissa.

”Jokaiseen työntö- ja betonointivaiheeseen on tehtävä tarkat mitoituslaskelmat jo suunnitteluvaiheessa. Toinen oleellinen laskelmin tarkistettava seikka on 25 metriä korkeiden siltapilareiden stabiliteetti. Laskelmin tulee osoittaa, etteivät pilarit menetä äärimmäisessäkään kuormitustilanteessa vakavuuttaan eli ne eivät nurjahda”, kertoo Vähäjoen laaksosillan rakennesuunnittelusta vastaava Sami Noponen Sweco Rakennetekniikka Oy:stä. 

Osassa silloista kansi rakennetaan liittorakenteisten pilarien varaan. Niissä kuori on ruostumatonta terästä ja sisus on normaaliin tapaan raudoitettu teräsbetonipilari.

Oma vaativa ja työläs osansa sillanrakennusta on tällä työmaalla puisten muottien teko. Tätä varten Destia tarvitsi työmaalleen sydäntalven aikaan aliurakoitsijakseen joukon päteviä ja tehokkaita kirvesmiehiä, joiden työpanoksen valmistuttua suurimpien siltojen betonityöt päästiin lopputalvesta aloittamaan. 

Teksti ja kuvat Vesa Tompuri