Suomessa alkoi 1960-luvun lopulla ns. matalarakentaminen. Se synnytti rakennuskantaamme haasteita, jotka havaittiin vasta vuosia myöhemmin.

Suomessa oli sotien jälkeen takana pitkä jakso rintamamies- ja hirsitalojen rakentamista. Maailma kehittyi monessa suhteessa, ja ihmisten kulutustottumukset muuttuivat. Asumiselta haluttiin uutta. Ihmiset muuttivat maalta kaupunkiin. Asuntoja tarvittiin ennätysmäärä.

Uuden rakentamistavan siirtymävaiheessa ei kuitenkaan osattu tarpeeksi ennakoida ja ottaa huomioon rakenteiden rakennusfysikaalista käyttäytymistä.

Matalat maanvastaiset perustukset ja tasakatot olivat tuolloin suurta muotia ja olevinaan nyky-aikaa. Suunnittelussa ja rakentamisessa tehtiin kuitenkin perustavaa laatua olevia virheitä.

Matalaperustuksissa ei osattu muun muassa ottaa huomioon maa­perän aiheuttamaa kosteuskuormaa. Maa-aineksien kapillaarisuus- ja kosteuden siirtymät ja dif­fuu­sio­ilmiöt olivat outoja käsitteitä. Tietämättömyys ja kokemattomuus johti uskomattomiin virheisiin.

Miksi näitä mokia tehtiin paljon ja ne jatkuivat vuositolkulla? Eräs merkittävä virhe löytyy varsin yksinkertaisesta syystä; se oli meidän yleisessä ohjeistuksessa. Esimerkiksi RT-kortistossa oli esitetty valesokkelit ja maata vasten valetut betonilaatat, ja näiden päälle oli rakennettu puukorokelattiat.

Nämä ovat nykyään määritelty riskirakenteiksi, ja ovat myös sitä. Edellä mainitut rakenteet ovat vanhassa rakennuskannassamme suurimpia sisäilman pilaajia rakenteiden herkästä homehtumisriskistä johtuen.

Määräyksiä vähennetään

1960 – 1970-luvuilla teknillisissä oppilaitoksissa opetettiin juuri edellä mainittuja rakennemalleja. Silloista ymmärrystä ja oppia ajatellen mestari- ja insinöörikunta suunnitteli, valvoi ja myös rakensi kyseisillä opeilla taloja. Nyt näitä hometaloja sitten korjataan ja ihmetellään vähän joka suunnassa. Vanhassa rakennuskannassamme olevat kosteusvaurio-ongelmat eivät ole suunnittelijoiden eikä rakentajien vika, vaan ongelmien taustat olivat muualla.

Mediassa mollataan usein raken­tajia työn huonosta laadusta ja rakenteiden kastelemisesta.  Toki asia joskus näin onkin, mutta perusongelma on muualla. Raken­nusliike tai urakoitsija rakentaa urakkasopimuksella suunnitelmien mukaan sen mikä on sovittu. Rakennusten ja rakenteiden suunnitteluun pitäisi satsata yhä tehokkaammin, jotta nykyisetkin virheelliset rakennedetaljit saataisiin pois rakennuskannasta.

Määräyksiä ollaan nyt vähentämässä ja niiden tilalle tulee asetuksia. Kuka sitten opettaa ja laatii nuorille insinööreille ohjeita, miten rakenteita suunnitellaan ja rakennetaan? Asetusten henki näyttää olevan varsin yksiselitteinen: rakennus ei saa vaurioitua elinkaarensa aikana. Mutta kukaan ei näytä kertovan, miten tähän lopputulokseen päästään?

Olen kuullut, että ammattikorkeakoulujen opiskelussa lisätään itseopiskelua. Tabletista kuulemma saa kaiken tarvittavan tiedon, mitä opiskelija tarvitsee. Kuka sitten laittaa sinne tablettiin tarvittavat ohjeet ja määräykset? Se onkin varmaan jo sitten toinen juttu.

Teksti Hometohtori