Suomen Rakennusmestariliiton toiminnanjohtajan ja Rakennustaidon vastaavan toimittajan Yrjö Similän alustus vuosikokouksessa Turussa maaliskuussa 1920

(otteita esitelmästä, toim. huom.)

Keuhkotaudin tiedämme me kaikki olevan ihmisen terveyden suurimman vihollisen. Tuhansiin ja taas tuhansiin koteihin on tauti jättänyt orpoja ihmisiä, kurjuutta ja köyhyyttä jälkeensä. Taudin basilli, tuberkeli, keksittiin vasta v. 1882, minkä vuoksi tuberkuloosia usein pidetään ”uuden ajan” tautina, vaikka sen olemassaolo onkin todettu jo ennen Kristuksen syntymää.

Kuolemansyitä meidänkin maassamme viime aikoina tutkittaessa on käynyt selville, että tauti vie meiltä keskimäärin yhden hengen jokaisessa tunnissa, eli toisin sanoen 8-9000 vuodessa. Tuberkuloosin raivo on siis vallan hirvittävä, varsinkin kun otetaan huo­mioon, että taudin uhrit useimmissa tapauksissa eivät ole ikäloppuja vanhuksia, vaan päinvastoin nuorukaisia ja neitosia, joiden elämä ja toiminta yhteiskunnassa on vasta alkamassa.

Ja sen johdosta, (että) tuberkuloosia nimitetään ”kotitaudiksi”, koskee asia hyvin läheltä kaikkia rakennusteknikoita, kotien rakentajia.

Herää sitten kysymys, millä tavalla nimenomaan rakennusmestarien olisi toimittava tässä yleishyödyllisessä tehtävässä? – Terveellisistä asunnoista ja kodin hoidosta on olemassa parikin hyvää kirjasta, joihin juuri meikäläisten olisi ensitöiksi tutustuttava.

… jos mieli Suomen kansa opettaa hoitamaan asuntojansa, ovat ne rakennettavat ehdottomasti tiiviiksi, jotta kiusallinen, terveenkin nopeasti sairaaksi tekevän vedon syntyminen asunnoissamme vältettäisiin. Entistä suurempaa huo­miota on siis kiinnitettävä asuntojen oviin, sisä- ja välioviinkin, ­uunien suuluukkuihin ja savupelteihin. Jos asunnot meillä näin menetellen saadaan sellaisiksi, ettei niissä samanaikaisesti vastoin tahtoa ole avoinna muuta kuin yksi luukku kerrallaan, päästään meillä keuhkotaudin vastustamistyössä siihen, johon muissa jo on tultu, että suurin osa asukkaista viettää yönsä avoimella ikkunalla varustetuissa huoneissa, silti kärsimättä vilua.

Ilmanvaihtolaitoksista puheen ollen ei edellä sanottu edellytä, etteikö niiden laatu olisi oleva sellainen, että haluttaessa ristiveto saadaan aikaan ja huoneen ilma mahdollisimman nopeasti vaihdetuksi. Päämääräksemme tahtoisin ehdottaa, että jokaisessa huoneessa on oleva yksi venttiili raitista ja toinen käytetyn ilman ulosmenoa varten, olkoonpa viimeksimainittu vaikka tulisijaan yhdistetty.

Keuhkotaudin vastustamisen mielessä tahtoisin vielä tässäkin yhteydessä kiinnittää huo­miota meillä erikoisesti silmäänpistävään pyrkimykseen pirstoa huoneet liian monilukuisilla ikkunoilla ja ovilla, siten juuri laittaen asunnot vetoisiksi ja keuhkotaudille alttiita objekteja kasvattaviksi. Huone voi vallan hyvin olla valoisa ja aurinkoinenkin, joskaan siinä ei ole ikkunaa jokaisella mahdollisella ja mahdottomalla paikalla. Eritoten meidän kylmässä ilman­alassa terveydellisten olojenkin vaatimuksesta on pyrittävä tulemaan toimeen vähälukuisilla ikkunoilla ja ovilla, eikä niitä muka huoneen iloisuutta tavotellen ole tehtävä ­liian suuriksi.

Kuva Helsingin kaupunginmuseo