Rakennusmestarin poika maailmalla rakentamassa suhteita

Suurlähettiläs Mikko Hautala on työskennellyt ennen Washingtonia muun muassa Moskovassa ja Ukrainassa, ja hänellä on syvällinen näkemys niin Ukrainan tulevaisuudesta kuin Yhdysvaltojen tilanteestakin. Rakennusala tuli hänelle varhain tutuksi kesätöiden ja isän ammatin ansiosta. Isältään hän sai myös paljon arvokasta johtamisoppia.

Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Mikko Hautala on saanut jo verrattain nuorella virkaiällä palvella merkittävissä asemapaikoissa: ennen Washingtonin-komennusta Hautala oli Moskovan edustuston päällikkö. Hautala on palvellut ulkopoliittisena neuvonantajana sekä presidentti Niinistöä että presidentti Stubbia – jälkimmäistä diplomaattiavustajana tämän ollessa ulkoministerinä. Kiovasta diplomaatinuransa käynnistäneen slaavilaisten kielten taitajan juuret ovat Seinäjoella: Mikko Hautala on alkujaan rakennusmestarin poika Pohjanmaalta.

Isäsi on rakennusmestari. Rakentaminen oli vahvasti läsnä lapsuudenkodissa. Odotettiinko kotona, että ammatinvalinta periytyisi, vai oliko kiinnostuksen kohteet jo nuorella Mikolla vallan muualla?

Rakentaminen ja rakennusala olivat vahvasti läsnä meidän elämässä. Isä teki paljon töitä ja piirsi rakennuksia kotonakin lähes kaikki illat. Minä piirsin isän kanssa, tietysti omia kuviani. Kuljin jatkuvasti hänen mukanaan myös työmailla varhaislapsuudesta teini-ikään saakka.

Ammatinvallinnan osalta vanhemmat korostivat aina omaa vapauttani ja samalla vastuutani. Sain rajattomasti tukea, mutta itse piti tehdä päätöksiä. Mitään alaa, myöskään rakennusalaa, ei tuputettu sen kummemmin. Idean diplomaatiksi ryhtymisestä sain jo 14-vuotiaana, enkä sen jälkeen juuri muuta miettinytkään. Toki kyse oli siinä vaiheessa vasta haaveesta.

Miten kiinnostuit slaavilaisista kielistä?

Tiesin, että diplomaatiksi haluavan on pakko osata vieraita kieliä. Tein opiskeluvalintojani kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton hajottua. Koko Itä-Eurooppa avautui silloin, ja halusin nousta sen alueen huippuasiantuntijaksi. Ilman kielitaitoa se olisi ollut mahdotonta. Siksi opiskelin venäjää, puolaa, tšekkiä, ukrainaa ja valkovenäjää.

Ne olivat hyviä investointeja. Ukraina kenties sikäli paras investointi, että 1990-luvulla käytännössä kukaan muu suomalainen ei sitä osannut. Minua taas ukrainalaiset pitivät lähes äidinkielisen tasoisena. Ensimmäiset kunnon työpaikat tulivat juuri sen ansiosta.

Minkälaisia kokemuksia rakennustyömailta jäi mieleen (kerro anekdootti tai muisto tilanteesta isäsi mukana tai omasta kesätyöstäsi valinnan mukaan)? Jäikö osaamista, rakennatko tai nikkaroitko mielelläsi itse?

Olin nuoruusvuosina kesätöissä niin rakennustuoteteollisuudessa silloisella Pohjanmaan Ilmastointi Oy:llä kuin Suupohjan Ilmastointi Oy:n hallia rakentamassa. Edellisessä nimikkeenä oli 14-kesäisestä alkaen nuorempi metallityöntekijä ja toisessa paikassa rakennusapumies. Isän omissa rakennusurakoissa kotona ja mökillä autoin. Samoin Teuvalla isoisän remonteissa.

Päällimmäiseksi kaikesta tästä jäi suuri arvostus rakennusalan väkeä kohtaan. Työ on fyysisesti raskasta ja muutenkin vaativaa. Kyllä siinä työtä tiesi tekevänsä, kun valutöissä raahasi painavaa vibran moottoria.

Muistan, kun kesäkuussa 1989 olin ensimmäistä päivääni hallityömaalla ja tuli aamun kahvitunnin aika. Mentiin koppiin ja otettiin kahvia. Kun en oikein tiennyt, mitä muutakaan tehdä, kaivoin repustani kirjan – Jan-Magnus Janssonin teoksen Politiikan teoria. Koppiin syntyi jäätävä hiljaisuus ja korttipeli keskeytyi. Vanhempi kirvesmies Meskanen sitten heitti, että ”poika, paa kirja pois ja tupakki huuleen”. Huumorillahan se sanottiin, mutta taisin silti totella! On pidettävä omasta reviiristä kiinni, mutta hyvä sopivasti sopeutuakin sakkiin.

Minkälaisia yhtymäkohtia näet rakentamisen johtamisessa ja diplomatiassa (jos näet), tai onko joitakin mielestäsi rakennusmestarille tyypillisiä ominaisuuksia, joista olisi/on hyötyä ulkosuhteiden hoidossa?

Koska kuljin koko lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni isän mukana työmailla. Se oli tapa viettää aikaa isän kanssa, mutta tietysti siinä tarttui paljon vaikutelmia. Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että työmaareissut olivat omanlaisensa käytännön johtamiskurssi. Sain koko ajan hiljaista oppia siitä, miten ihmisten kanssa kannattaa yrittää toimia.

Isä korosti minulle aina sitä, että työmaalla pitää kaikki huomioida, ja hän aloitti tietoisesti juttelun usein ensimmäisenä sen nuorimman apumiehen kanssa. Ei siis menty hierarkkisen nokkimisjärjestyksen mukaan tai syrjitty ketään. Pitää johtaa silmien tasalta ja luoda luottamusta. Muuten sinulle ei välttämättä kerrota ongelmista riittävän avoimesti ja riittävän ajoissa.

Huumorin merkitys on myös suuri. Aina pitäisi olla aikaa vähän heittää läppää. Johtamisen perusteet ovat samanlaisia kaikissa organisaatioissa, myös diplomatiassa.

Omaan toimintatyyliini isän esimerkki on vaikuttanut erittäin paljon. Onneksi hän ei ole lähettänyt laskua tästä konsultoinnista!

Olet aloittanut urasi kauan sitten nuorena virkailijana Kiovassa, jossa asuit useamman vuoden ajan. Venäjän käynnistämä hyökkäyssota on varmasti koskettanut myös henkilökohtaisesti. Kun tunnet likeisesti sekä ukrainalaista että venäläistä ajattelua, miten näkisit mahdollisuuden sodan päättymiselle?

Kyllä ukrainalaisten kärsimys on järkyttänyt kovasti. Sota on raaka muistutus siitä, mistä ulkopolitiikassa viime kädessä on kysymys. Sodan kurimus on äärimmäinen ja siihen tulee suhtautua vakavasti. Venäläiset sota on minusta vienyt traagiselle harhapolulle, jossa lähes koko kansakunta näyttää eksyneen väkivaltaisten fantasioiden keskelle. Vuosikymmenten työ on heitetty hukkaan tässä melskeessä.

Sota tulee kestämään kauan. Tätä olen sanonut alusta alkaen ja sanon edelleen. Ei Ukraina tietenkään voi luopua itsenäisyydestään tai vapaudestaan, sillä siinä on aivan kaikki kyseessä. Ja kyllä valtausyritys Venäjänkin voimille ottaa.

Suomen kannalta aivan keskeistä on, ettei hyökkääjä saa hyökkäyssodasta etua, vaan se päättyy vakavaan takaiskuun. Jos hyökkääjä hyötyy, sama toiminta jatkuu. Siksi Ukrainan tukeminen on niin keskeistä myös omalta kannaltamme. Tätä ei pidä hetkeksikään unohtaa.

Mitä meidän suomalaisten tulisi Yhdysvalloista ymmärtää?

Yhdysvaltain politiikan myllerrys näkyy mediassa vahvasti, ja onhan sillä tietysti merkitystä. Mutta tämän kuohun alla Yhdysvaltain talous kasvaa hurjaa vauhtia. Se on voittamassa teknologiakilpailun – yhdeksän maailman kymmenestä arvokkaimmasta yrityksestä on amerikkalaisia. Eurooppa on viimeiset 30 vuotta jäänyt jatkuvasti Yhdysvalloista jälkeen. Väestöpohja on terve ja kasvava. Yhdysvalloilla on vaikeuksia, mutta sillä on paljon enemmän mahdollisuuksia. Tätä isoa kuvaa ei pidä kadottaa pintakohinaan.

Amerikkalaiset ovat erittäin ahkeria ja menestyksen nälkä on kova. Siinä on suuri voima. Vaikka en itseänikään ihan vetelykseksi laske, on amerikkalaisten ystävien työteliäisyys väliin jopa hämmentävää. Tässä on minusta myös oppimista meillä suomalaisilla. Vähemmän valittamista ja katse eteenpäin.

Toisaalta amerikkalainen kulttuuri sietää epäonnistumisen. Epäonnistunutta ihmistä ei leimata, vaan hän on päinvastoin entistä arvokkaampi – hänellähän on arvokasta kokemusta siitä, mikä ei toimi. Tärkeää on vain yrittää uudelleen.

Kolmas tärkeä piirre on ikärasismin vähäisyys. Kokenutta työntekijää arvostetaan ja hänen kokemuksensa halutaan käyttöön. Monet eläkeläiset jatkavat erilaisissa työrooleissa. Usein toki kevyemmissä kuin aktiivivaiheessa, mutta heidän osaamisensa halutaan hyödyntää. Jos saisin tuotua tämän Suomeen, toisin sen. 

Suomi on aktivoitunut jo jälleenrakennuksen parissa. Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry on aiemmin tukenut Ukrainaa lahjoituksilla ja paikallisyhdistyksen keräyksillä. Mitä muuta RKL voisi mielestäsi liittona tehdä?

Ukrainan jälleenrakennusurakka on jättimäinen, puhutaan satojen miljardien eurojen operaatiosta. Kun uutta Ukrainaa aletaan rakentamaan, tullaan se tietenkin tekemään moderniksi niin energiatehokkuuden ja monen muunkin asian suhteen. Uskon, että suomalaisella suunnitteluosaamisella ja energiateknologialla on iso markkina Ukrainassa.

Rakennustuoteteollisuus tullaan nähdäkseni rakentamaan paikalliselle pohjalle, eli investoinnit ja työ tapahtuvat Ukrainassa. Luulisin, että koulutuksen ja valmennuksen järjestäminen Ukrainaan tähtääville toimijoille olisi hyödyllistä. Rakennusala tulee Ukrainassa olemaan vääjäämättä kansantalouden tukipilari jälleenrakennusvaiheessa.

Nykyinen toimesi päättyy ministeriötaiteen sääntöjen mukaan elokuussa (ja edessä on paluu Helsinkiin?) ja suurlähettiläskauteesi on mahtunut niin sota, pandemia kuin Suomen salamaliittoutuminen Natoon. Presidenttikin on vastikään vaihtunut. Miten kuvailisit Washingtonin-kauttasi, jos lyhyt tilinteko olisi tehtävä?

Olen ollut etuoikeutettu, että olen saanut olla mukana historiallisessa murrosvaiheessa, jollainen Suomen Nato-jäsenyyden läpiajaminen oli. Suhteet Yhdysvaltoihin ovat nyt vahvemmat kuin koskaan niin puolustuksessa, kaupassa kuin teknologiassakin. Suomi myös tunnetaan paremmin kuin kenties ikinä.

Tämä on tietysti ollut koko ajan tiimityötä, niin kuin diplomatia aina on. Koko suurlähetystö ja molemmat pääkonsulaattimme eli Los Angeles ja New York ovat tehneet valtavasti työtä näiden tulosten eteen. Kyllä kaikilla meillä on ollut vahva tunne siitä, että elämme poikkeusaikaa ja omalla työllä on poikkeuksellista merkitystä isänmaalle. Se on vaatinut paljon, mutta myös antanut. Omassa tilinteossa kiitollisuus mahdollisuudesta ja hyvistä kollegoista sekä optimismi tulevaisuuden suhteen ovat ehdottomasti päällimmäisiä.

Jos työtehtävät sallisivat, mitä tekisit vapaa-ajallasi enemmän?

Kyllä perhe on tässä kaikkein tärkein. Heli-vaimo on kantanut päävastuun perheestä, vaikka on äärimmäisen lahjakas diplomaatti. Suurlähettiläspestini on ollut hänelle ammatillinen uhraus. Heti kun mahdollista, tätä aletaan korjata ja tasapainottaa. Poikieni eli 9-vuotiaan Johanneksen ja 7-vuotiaan Jalon osalta olen pysynyt kohtuullisen hyvin heidän rutiineissaan kiinni. Mutta silti kaipaan enemmän aikaa ja yhteistä tekemistä heidänkin kanssaan.

Itse alan voida huonosti, ellen saa lukea ja kirjoittaa. Kirjoittamista saan tehdä työajallakin paljon, mutta lukemiseen jää liian vähän aikaa. Korostan tavoitteellisen lukemisen merkitystä aina nuoremmille diplomaateille. Se on tämän alan dopingia – ja sallittua sellaista!

Teksti Maria-Elena Ehrnrooth kuvat Hautaloiden kotiarkisto ja UM