Seppo Halminen on nähnyt maailmaa: Seppo on tehnyt matkaa Janakkalasta Afrikkaan ja takaisin, rakentanut kyläkaivoista tupakkatehtaisiin.

”Vuonna 1975 liityin RKL:ään, jäsenenä olen ollut nyt 40 vuotta. Jäsenyys on ollut tärkeä oman ammatti-identiteetin kannalta”, Seppo kertoo.

Ensimmäiselle matkalle Seppo lähti jo 1970-luvulla. Ensimmäinen ulkomaantyönantaja oli Asfaltor Oy, jonka Lemminkäinen myöhemmin osti. Seppo sai pääkonttorilta soiton, josta alkoi uskomaton matka kohti Afrikkaa ja vähän muuallekin.

Kuumassa ja kosteassa Länsi-Afrikassa, Nigeriassa ja sitten Liberiassa Lemminkäisen palveluksessa hurahti vuosikymmen, kunnes keikat yht´äkkiä loppuivat kuin seinään julmaan sotaan. Talouspäällikkönä kotikonttorilla oli itse Heikki ”Heka” Pentti, joka valvoi urakoiden talouden perään.

Oluen voimalla

Tämä tarina on vuodelta 1986, työnantajana toimi YIT.

”Muutin Länsi-Keniaan rakentamaan kyläkaivoja. Siellä meni vuosi käsipumppukehitysinsinöörinä. Olin vastuussa 1 500 käsipumpun kunnossapysymisestä”, Halminen muistelee.

Vammalan konepajan kaverit olivat keksineet mainion ja yksinkertaisen suoravetoisen käsipumpun kyläkaivoihin, mutta eihän paraskaan laite kestä 24/7 käyttöä. Piti siis keksiä kestävä huoltojärjestelmä.

Sepon edeltäjä oli kouluttanut kylien nuoria miehiä polkupyörämekaanikoiksi sillä ehdolla, että he pitävät alueen pumput kunnossa. Mutta pitihän se arvata, miehet siirtyivät pyörineen hiljakseen kaupunkeihin lähemmäksi markkinoita. Ja taas pumput olivat yksi toisensa jälkeen hajalla.

Jotain piti keksiä ja nopeasti. Koska naisten oli palattava perinteisiin kuraprunneihin hakemaan talousvetensä – kehitysapuprojekti oli vaarassa muuttua valkoiseksi elefantiksi.

”Piti siis kouluttaa paikallisia korjaamaan pumput. Mutta keitä, ketkä eivät lähde heti livohkaan koulutuksen saatuaan? Kylän naiset, pumppujen varsinaiset käyttäjät”, Seppo tuumi ja ynnäsi yhteen.

Suomesta katsoen ajatus ei tunnu juurikaan mullistavalta, peräti itsestään selvältä. Mutta Afrikassa se oli kuin vallankumousjulistus, perinteisen maaseudun perhehierarkian perustuksia järkyttävä ehdotus: kouluttaa nainen huoltamaan vesipumppua.

Ensimmäiseen lähikylien kymmenen naisen koulutukseen saapuikin vain kaksi uskalikkoa. Kylissä kulki itsepintainen huhu, että maalla liikkuu vieraita miehiä jotka houkuttelevat naisia, ja sitten leikkaavat heiltä rinnat. Juttujen takana olivat tietysti kylien miehet.

”Siis laitoimme kylien miehille kokouksen pystyyn. Houkuttimena oli puhtaaseen kaivoveteen pantua olutta. Tärkein pointti myöntymiseen oli, että miellyttävän olon sijasta lätäkköveteen pantu olut laittaa juoksemaan puskaan.”

Seuraavina päivinä kaikki kutsutut naiset olivat koulutuksessa. Pumpun rakenne, asetukset ja yleiset viat selvisivät helposti. Eipä käytännön harjoitteluun tarvittu kuin 12” putkitongit ja suunta mihin mutterit aukeaa ja hieman momentin säätelyä.

”Halusimme juhlistaa uusien pumppumekaanikkojen menestystä ja itsetuntoa päättämällä antaa heille viralliset ”Pumpunkorjaajasertifikaatit”. Kutsuimme kyläalueen päällikön jakamaan sertifikaatteja. Kyläpäällikköä ei näkynyt, mutta kahden tunnin odottelun jälkeen paikalle pyöräilee pojankloppi, hallinnon nuorin, joka ei voinut enää delegoida tätä miehistä arvoa alentavaa tehtävää yhtään alemmas.”

Yllätyssoitto

”Vajaa puoli vuotta vierähti pumpunkorjaajanaisia kouluttaessa. Sitten sain yllättävän yhteydenoton. Läntisen Provinssin maaherra soitti: ”Olen saanut tietää, että teillä on sertifikaattien jako kouluttamillenne naisille ensi viikolla”, Halminen kertaa.

”Näin on.”

”Voisinko minä tulla ojentamaan nämä sertifikaatit?”, maaherra totesi.

”Siitähän kehkeytyi sitten parin kolmen tuhannen ihmisen juhlat. Sertifioitavat naiset esittivät taitojansa, kuinka kaivon pumppu otettiin ylös, purettiin, kasattiin ja laitettiin alas kaivoon. Kaikki tapahtui iloisen laulun säestyksellä”, Halminen muistelee.

Tämän jälkeen saattoi hyvillä mielin lähteä kohti Liberiaa korjaamaan presidentin 50 000m3 virkarakennusta. Urakan neuvotteli Lemminkäisen Matti Mantere. Siinä kylien naisten sijasta tilaajan edustaja olikin Liberian pääministeri.

Projektityötä

”Koko urani oppi on kulminoitunut haluun antaa mahdollisimman monelle nuorelle projektityöskentelyn ymmärtäminen ja perusteet. Työ on nykyään entistä enemmän pätkätyötä, aivan kuin rakennusmiehellä joka vaihtaa työmaalta toiselle.

Nokialla näin monien ahdistuksen, kun annettiin lappua kouraan. Se oli kova paikka varsinkin niille, joille se oli ollut ensimmäinen työpaikka. Projektimallinen asenne työhön auttaisi monia, ja ymmärrys siitä miten asemoida oma osaaminen näihin ”projekteihin.”

Vaikka Seppo Halmisella on ollut pitkä, värikäs ja rikas ura rakentamisen maailmassa – vasta Nokian IT projektit 2000-luvulla opettivat häntä näkemään rakennusmestarin koulutuksen kirkkaimman ytimen.

”Olen oppinut että mestarit ovat arjen liidereitä, ihmisjohtajia jollaisia projektien päälliköt parhaimmillaan ovat.”

”Työmaat, it-vetoiset työt tai monet muut hankkeet ovat olemukseltaan projekteja. Tekniikka tai teknologia ei ole koskaan lopputulokseen pääsemisen ydin, vaan tärkeintä on saada ihmiset motivoitumaan. Kaikki projektit onnistuvat vain ihmisten kautta, ei koskaan tuotteiden tai teknologian!”

Jari Kostiainen

Lue lisää seuraavasta Rakennustaito -lehdestä, ilmestyy 18.9.