Rakennusmestari Harri Salo palkittiin Rakentamisen Ruusu -kunniamaininnalla viime joulukuussa. Hän on onnistunut ratkaisemaan visaisimmankin ongelman työmaalla keskustellen ja etsimällä ratkaisua.

Haahtela Oy:n vastaava työnjohtaja Harri Salo vaihtoi vuosi sitten taidemuseo Amos Rexin kiireisen työmaan eläkevuosiin ja ystävien neuvomiseen rakentamisessa.

”Olin sopinut vaimoni kanssa, että jään eläkkeelle 58-vuotiaana ja muutamme silloin hänen kotimaahansa ja kulttuuriinsa Espanjaan”, kertoo Salo.

Mukana muutti perheen nuorimmainen, 13-vuotias sijoituslapsi, joka pärjää jo hyvin espanjalaisessa koulussa ja on saanut uusia ystäviä.

Päätös kuvaa hyvin Salon periaatteita, jotka koskevat työmaan lisäksi muutakin elämää. Kun johonkin ryhtyy, se hoidetaan mahdollisimman hyvin. Samalla pystytään huolehtimaan muistakin.

Ukki innosti rakentamiseen

Salon rakentajan juuret ovat Starckjohannin kartanossa Karjalassa. Kartanon pehtoorina työskennellyt äidinisän isä ei epäillyt tarttua erilaisiin rakennus- ja korjaustöihin, joita riitti isolla tilalla.

”Totuin siihen, että ukki rakenteli aina kaikenlaista. Erityisesti muistan tapauksen, kun ukki purki 80-vuotiaana meidän poikien kanssa lautamökkiä. Hän ei päästänyt pieniä viikareita katolle, vaan kiipesi sinne itse. Katto kuitenkin petti, ukki putosi lattialle, mutta kiipesi takaisin ylös.”

Nuorena Salo työskenteli kirvesmiehenä rakennuksilla. Armeijan jälkeen heräsi kiinnostus oppia lisää rakentamisesta. Niin hän haki Kotkan teknilliseen oppilaitokseen.

Valmistuttuaan rakennusmestariksi Salon ensimmäinen työnantaja oli Perusyhtymä Oy, josta tuli myöhemmin YIT. Yrityksen työmaamestarina hän osallistui muun muassa jugendtyylisen Metropol-hotellin peruskorjaukseen 1980-luvun lopussa Moskovassa.

”Neuvostoliitto oli juuri lakannut olemasta, oli mielenkiintoista olla taitekohdassa siellä korjausrakentamassa. Materiaalit tulivat Suomesta, muttereidenkin saapumista odotettiin kuukausi.”

”Metropolin työmaa ja myöhemmin kokemukset rakentamisesta Espanjassa opettivat toimimaan kansainvälisillä työmailla, joissa on erilaisia rakentajia, kulttuureja ja toimintatapoja. Tästä on ollut hyötyä viime vuosina myös Suomessa.”

Nuoruuden työmaat Moskovassa ja Espanjassa opettivat Harri Saloa toimimaan kansain­välisillä työmailla erilaisten rakentajien ja toimintatapojen parissa. Tästä on ollut hänen mukaansa hyötyä viime vuosina myös Suomessa.

Esikuvat kohtaavat ihmiset ihmisinä

”Kun tulin Haahtelaan töihin vuonna 1995, pääsin osallistumaan Haahtela-mallin kehittelyyn. Se oli silloin uraauurtavaa.”

Haahtela-malli on projektinjohtamisen yhteistyömalli. Haahtela vastaa hankekehittämisestä, projektinjohdosta, kustannuslaskennasta ja hankinnasta sekä työmaan johto-organisaatiosta.

”Vastaavana työnjohtajana työtäni olivat kustannusten ja laadun seuranta sekä aikataulujen suunnittelu ja niiden toteutuminen. Haahtelasta työmaalla toimi lisäkseni joukko valvojia. Yhteistyö heidän kanssaan on ollut ratkaisevaa hyvän loppulaadun saavuttamiseksi.”

Salo on tyytyväinen suoraan keskusteluyhteyteen esimerkiksi suunnittelijoiden kanssa.

”Kun moni välikäsi jää pois, on helppoa toimia, kun ilmenee tarve muuttaa jotain.”

Salon esikuvia rakennusalalla ovat Risto Aalto ja Kari Turunen, jotka työskentelivät työpäällikkönä ja vastaavana mestarina hänen ensimmäisillä työmaillaan ja myöhemmin Haahtelassa johtotehtävissä.

”Ihailen heitä ihmisinä ja esimiehinä, heidän rauhallisuuttaan ja jämäkkyyttään sekä ihmistuntemustaan ja taitoaan kohdata ihmiset samalla tasolla.”

Kysyvä löytää aina ratkaisun

Salon periaatteet ovat maanläheisiä.

”Kaikki, mihin ryhtyy, kannattaa tehdä niin hyvin kuin pystyy.”

”On kuitenkin hyvä tuntea oma rajallisuutensa. Kaikkea ei tarvitse itse tietää. Rakennusalalla on onneksi paljon tahoja, joilta voi kysyä apua. Aina on löytynyt ratkaisu.”

Vastaavana työnjohtajana hän kävi mielellään työmaalla juttelemassa.

”Kysyn ammattimiesten näkemyksiä ja annan heidän vaikuttaa työnsuunnitteluun ja työtapoihin. Puhutaan muustakin kuin työstä. Se on parempaa kuin määräily.”

Myönteisen työilmapiirin ylläpitäminen on Salosta tärkeää.

”Positiivisuus on polttoaine, josta syntyy hyvä talo.”

Entä miten työnjohtaja toimii erilaisten urakoitsijoiden kanssa?

”Joskus on haaste saada hyvää laatua, mutta siinäkin auttaa avoin keskustelu.”

Metron ja sairaalan aikataulut rajoittivat

Salo toimi vastaavana työnjohtajana Amos Rex -museon työmaalla, joka sai vuoden 2018 Rakentamisen Ruusun. Palkinnon myöntää Helsingin kaupunki.

Valintaraati kiitteli rakennushanketta erityisesti korkealuokkaisesta yhteistyöstä.

Samalla Salo palkittiin Rakentamisen Ruusu -kunniamaininnalla erityisen ansiokkaasta työurasta ja esimerkillisen huolellisesta työskentelystä rakennushankkeiden parissa.

Erityisesti raati korosti, miten Salo on tunnollisesti hakenut ratkaisua suunnitteluun ja toteutukseen liittyviin kysymyksiin, tarvittaessa jopa hankkeen ulkopuolisten asiantuntijoiden avulla.

”Koen tämän tunnustuksen tulleen työmaan koko tiimille. Näitä asioita ei tehdä koskaan yksin.”

Amos Rexin työmaata Salo pitää uransa mielenkiintoisimpana.

Vastaavan työnjohtajan suurimmat haasteet liittyivät keskeiseen sijaintiin. Miten ajoittaa räjäytykset, kun metro menee alla eikä sen aikatauluihin saanut tulla muutoksia?

”Läheisessä sairaalassa puolestaan koeputkihedelmöitys ei olisi onnistunut, jos laboratorio ja työntekijän kädet olisivat tärisseet. Kaikkien kanssa kuitenkin onnistuttiin sopimaan tarkoista rajoituksista ja aikatauluista.”

Lasipalatsin ja piipun tärinää mitattiin jatkuvasti. Ne jouduttiin tukemaan, kun alle kaivettiin monttu näyttelytiloille. Myös louhinta ja maansiirtojen logistiikka edellyttivät tarkkaa suunnittelua.
Maanalaisten kaariholvien pitkät jännevälit taas vaativat erikoissuunnittelijaa.

”Koska ei tiedetty tarkalleen etukäteen, mitä vanhoista rakenteista löytyy, edettiin hitaasti, vuorotellen tutkittiin, mietittiin ja tehtiin.” 


Harri Salo

59-vuotias

Vastaava työnjohtaja, eläkkeellä.

Pitkäaikainen, viimeinen työnantaja Haahtela Oy.

Koulutus: rakennusmestari.

Perhe: vaimo, kaksi aikuista lasta, kaksi aikuista sijoituslasta ja kouluikäinen sijoituslapsi sekä yksi lapsenlapsi.

Asuinpaikka: Almunecar, Granada, Espanja.


5 vinkkiä

1.  Kaikki, mihin ryhtyy, kannattaa tehdä niin hyvin kuin pystyy.
2.  Kaikkea ei tarvitse itse tietää. Pyydä apua, aina löytyy ratkaisu.
3.  Kysy ammattimiesten näkemyksiä. Annan heidän vaikuttaa työnsuunnitteluun ja työtapoihin. Puhukaa muustakin kuin työstä.
4.  Myönteinen työilmapiiri on tärkeää. Positiivisuus on polttoaine, josta syntyy hyvä talo.
5.  Hyvän laadun saaminen on joskus haaste, mutta siinäkin auttaa avoin keskustelu.

Teksti Riitta Malve, kuvat Jani Laukkanen