Pekka Nissinen on tavallaan ollut valvomassa harrastustilan rakentamista pojilleen ja itselleen. Nissisen 15 ja 12 -vuotiaat pojat pelaavat innokkaasti Ylivieskan Jääkarhujen C- ja D-junioreissa.

Vanhin 18-vuotias poika lopetti aktiivisen kiekkoilun edellisellä kaudella. Nuorin pojista aloitti jääkiekon pelaamisen jo 5-vuotiaana. Eli Nissisen perheessä taatusti tiedetään, mitä jääkiekkoilun arki on.

Tätä nykyä Pekka toimii vanhemman pojan joukkueenjohtajana ja nuoremman pojan joukkueen huoltajana sekä molempien joukkueiden rahastonhoitajana. Eikä henkisenä tukena olemistakaan sovi unohtaa.

”Kun joutuu olemaan pojille kuskina harjoitusreissuille, niin samahan sitä on siinä sivussa auttaa seuraakin. Joukkueurheilu vaatii melkoisesti panostusta myös taustajoukoilta”, Pekka perustelee harrastustaan.

Kummallakin joukkueella on noin 10 000 euron vuosibudjetti. Takavuosina merkittävä osa rahasta koottiin talkootyöllä, mutta sen osuus on vuosi vuodelta vähentynyt. Sponsoroinnilla ja pelaajien vanhempien avustuksella joukkueet on saatu pidetyksi iskussa.

Arvokasta työtä yhteisölle

Viikonloppuisin järjestettäviä pelireissuja on ollut jopa 350 kilometrin päässä Rovaniemellä ja 280 kilometrin päässä Kuhmossa asti. Aivan kaikille reissuille ei Pekka ole päällekkäisyyksien takia millään pystynyt osallistumaan. Hyvällä yhteistyöllä online casino ja ennakkovalmisteluilla niin huoltajan kuin johtajan pestit ovat tulleet hoidetuksi.

Pekka kertoo kulkeneensa kymmenen vuotta poikiensa mukana. Itse hän ei ole koskaan missään joukkueessa pelannut. Luonnollisesti ulkojäillä kouluaikana tuli kiekkoa hieman lämätyksi.

Nissisen miehillä hankala talvi on takana, kun oma halli on ollut rakenteilla. Treenimatkat Sievistä Oulaisiin ja Kalajoelle ovat pyöräyttäneet useamman kymppitonnin auton mittariin. Pari kolme kertaa viikossa pidettävät harjoitukset ovat pääsääntöisesti kello 17 ja 21 välillä.

”Tuleva kausi näyttää Ylivieskan Jääkarhujen osalta valoisalle. Ajanmukainen halli on valmis ja pelaajat saavat arvoisensa areenan käyttöönsä. Uusia halleja helpottaa luonnollisesti taustajoukkojenkin työtä”, Pekka Nissinen summaa.

Teksti Visa Vilkuna

Lue lisää Pekka Nissisestä: Elämäni rakennukset / Pitkän linjan rakennusmestari