Yli satavuotias arvorakennus Helsingin Kaivopuistossa palautettiin asumiskäyttöön. Marmoripalatsin lukuisten kipsi- ja puukoristeiden purkaminen ja uudelleen kokoaminen vaativat huippuosaamista.

Arkkitehdin urallaan Eliel Saarinen keskittyi julkisiin rakennuksiin, mutta suunnitteli myös muutaman näyttävän asunnon. Kaivopuistossa sijaitsee niistä yksi, Marmoripalatsiksi kutsuttu. Vuonna 1918 valmistuneen arvotalon tilasi aikanaan Ähtärin ruukinpatruuna August Nilsson Keirkner. Toisen maailmansodan jälkeen talo oli valtion laitosten, viimeksi Työtuomio-istuimen käytössä. Vaativa peruskorjaus on juuri päättymässä. Entinen yhden mahtimiehen kotitalo on nyt Asunto Oy Helsingin Marmoripalatsi.

Rakennuksen nimi on peräisin julkisivumateriaalina käytetystä Särkisalon marmorista. Julkisivu on säilynyt näihin päiviin asti hyvässä kunnossa. Sen kunnostustyöksi on riittänyt lähinnä saumojen hiominen.

Myös rakennuksen tiili- ja teräsbetonirunkoon ikäänsä nähden hyvässä kunnossa. Talon rakentamisaikaan 1910-luvulla teräsbetoni oli uusi materiaali eivätkä mitoitusmenetelmät olleet vielä kehittyneet. Silti rakenteet on toteutettu hyvin.

”Ainoastaan se poikkeaa nykyisestä, että betonipeitteen paksuus raudoituksen päällä on hyvin pieni”, kertoo työmaata urakoivan HAH Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Antti Hurme.

Vastaava mestari Kimmo Lehtola (vas.) ja toimitusjohtaja Antti Hurme toteavat­ graniittisen tukimuurin ­tarkoin saumatuksi.

Paljon louhintaa ja purkutöitä

Kaksi asiaa työllisti korjausrakentajia epätavallisen runsaasti: salaojitus sekä haitta-aineiden poisto. Tontin salaojittaminen oli melko työlästä jälkeenpäin, koska rakennus on perustettu rinteeseen kallion päälle. Vielä enemmän louhintaa tarvittiin nyt, kun kahdeksanpaikkainen autohalli rakennettiin talon alle. Louhinta oli tehtävä tiukkojen tärinärajojen vuoksi pääosin kiilaamalla.

HAH Yhtiöillä on palkkalistoillaan restauroijia, konservoijia ja puuseppiä, joiden työpanos tässä  kohteessa on ollut erittäin mittava. Alkuperäisessä rakennuksessa käytettiin aikanaan materiaaleja, joista osa luokitellaan nykyisin haitta-aineiksi. Jotta haitta-aineet saatiin rakenteista pois, talossa oli tehtävä mittavia purkutöitä. Samalla oli purettava valtava määrä Eliel Saarisen aikanaan suunnittelemia, ornamentein koristeltuja massiivipuisia seinäpaneeleja.

Linda Piekäinen tietää, että tammi-ikkunoiden korjaus vaatii huolellisuutta.

Käsityötä pieteetillä

Koska kyseessä on tiukimmin mahdollisin kriteerein suojeltu arvokohde, itsestäänselvä lähtökohta oli jokaisen yksityiskohdan palauttaminen ennalleen. Tässä tarvittiin paitsi ensiluokkaista käsityötaitoa myös kattavaa dokumentointia.

Vastaava mestari Kimmo Lehtola kertoo, että työmaalla otettiin noin 17 000 valokuvaa. Myös kivityöt kohteessa olivat erityiset. Alkuperäisen rakennuksen julkisivussa on käytetty marmorin lisäksi myös graniittia. Kun pysäköintihalliin rakennettiin kaareva ajoluiska, luiskan reunoille oli löydettävä mahdollisimman hyvin julkisivugraniitin sävyä vastaava kivi. Sellainen löytyi Liedosta.

Katon restaurointi on oleellinen osa kunnostusurakkaa. Restaurointi on Tomi Järvisen leipälaji.

Tilaukset hyvin varhain

Kaikki erikoistuotteet on täytynyt tilata todella hyvissä ajoin, jotta työmaan tiukasta aikataulusta on pystytty pitämään kiinni. Siksi urakoitsijan oli vuokrattava riittävän iso välivarastointitila. Varas-
tossa paitsi säilytettiin valmiita tehdastuotteita myös kunnostettiin vanhoja rakennusosia.
”Hieman oli haastetta siinä, kun ei voinut tarkkaan tietää, mitä vanhoissa rakenteissa on. Kuiten-
kin suunnitelmien piti olla riittävän valmiina, kun tilauksia tehtiin. Tässä korostui suunnittelijoiden ammattitaito sekä hyvän yhteistyön merkitys”, Antti Hurme pohtii.

Teksti ja kuvat Vesa Tompuri