Lohjan kaupunki investoi 3 vuodessa lähes 40 miljoonaa euroa kouluihin ja päiväkoteihin. Puolet tästä potista ohjautuu allianssihankkeena toteutettavaan Laurentiustaloon, joka valmistuttuaan toimii monipuolisena opetuskeskuksena.

Lohja ei ole poikkeus niiden lukuisien kuntien joukossa, jonka koulurakennuskannasta kelvoton sisäilma on pilannut suuren osan. Kaupunki budjetoi pienehköksi kaupungiksi huomattavan summan asian saattamiseksi kerralla kuntoon. Aluksi syntyi päätös Laurentiustalosta, jonka rakentaminen käynnistyi viime keväänä. Nyt on rakenteilla myös Ojamon koulu. Yhteensä nämä kaksi samaan allianssikokonaisuuteen kuuluvaa kohdetta maksavat lähes 40 miljoonaa euroa.

”Summa on suuri, mutta on huomattava, että toiminnallisten ratkaisujen ansiosta tilatehokkuus kasvaa kymmeniä prosentteja”, toteaa rakennuspäällikkö Martti Savolainen Skanskasta.

Skanska toimii allianssikilpailun voittaneen tiimin päätoteuttajana.

Entistä parempaan tilatehok­kuu­teen päästään tilojen moni­toimi­suuden periaatetta noudattaen. Digitaalisen tilavarausjärjestelmän avulla aiempaa pienemmällä neliömäärällä voidaan palvella entistä suurempaa määrää oppilaita, mikä on linjassa myös peruskoulujen uusien opetussuunnitelmien kanssa.

Allianssin kehitysvaiheessa tehtiin suunnitelmiin iso muutos: talon alapohja päätettiin toteuttaa tuulettuvana. Tällä ratkaisulla haluttiin varmemmin ennaltaehkäistä sisä-ilman laatuongelmia.

Vain musiikinopetus on järjestettävä erillisissä huoneissa. Tämä on välttämätöntä jo yksistään erilaisten toimintojen desibelivaatimusten vuoksi. Musiikkihuoneeseen tehdään myös erikoisratkaisuja, kertoo kohteen akustisesta suunnittelusta vastaava Akukon Oy:n vanhempi konsultti Anssi Ruusuvuori.

”Akustisten instrumenttien osalta pärjätään musiikkihuoneissa 57 desibelin äänieristyksellä, mutta sähköisten instrumenttien ja rumpujen osalta tarvitaan noin 65–70 desibelin eristys. Ja jotta runkoäänet eivät etene musiikkihuoneiden ulkopuolelle, niihin tehdään kelluva lattia ja muusta rungosta irrotetut seinät – siis eräänlainen huone huoneessa -rakenne. Samalla on huolehdittava riittävästä huonekorkeudesta”, Ruusuvuori sanoo.

Paalutuksen määrä yllätti

Kaikki suunnittelu etenee nyt sopivaan tahtiin suhteessa työmaatoteutukseen, joka on runkovaiheessa. Allianssihankkeille ominainen kehitysvaihe oli tässäkin kohteessa aikataulutettu niin pitkäksi, että se olisi normaalisti riittänyt hyvin. Tätä työmaata kohtasi alkuvaiheessa kaksi odottamatonta viivettä, joiden kiinni kurominen vie jonkin aikaa.

Ensimmäinen jobinposti oli kaupungille viime hetkellä saapunut kaavavalitus, jonka ytimenä oli tyytymättömyys tulevan rakennuksen liikennejärjestelyihin. Valitukseen laadittu vastine liikennemäärälaskelmineen johti työmaan onneksi siihen, että valitus tuli vedetyksi takaisin. Kaksi kuukautta siinä kuitenkin tuhraantui kallista projektiaikaa, kuten myös siinä, kun työmaalla havaittiin paalutuksen riittämättömyys.

Nosturille on tällä työmaalla riittävästi tilaa.

”Paalutuksen kokonaismäärä tuplaantui 660 kappaleeseen. Itse paalutustyö oli varsin nopeaa, mutta ennen kuin näihin täydentäviin töihin päästiin, uudet suunnitelmat piti hyväksyttää suunnittelijalla keskellä kesälomakautta”, kertoo työmaan vastaava mestari Jukka Litja.

Paalupituudet olivat varsin maltillisia: kahdesta viiteen metriä. Tekniikaksi valikoitui lyöntipaalutus. Teräsbetonisten lyöntipaalujen avulla saatiin varmistetuksi riittävä kantavuus koko rakennuspohjalla, jonka vallitsevana maalajina on hieno hiekka ja paikoin myös siltti.

Alustaviin pohjarakennesuunnitelmiin ideoitiin allianssin kehitysvaiheessa myös yksi merkittävä parannus: alapohja päätettiin toteuttaa tuulettuvana. Perustelu oli ymmärrettävä, sillä näin voidaan välttää huomattavasti varmemmin potentiaaliset tulevat sisäilman laatuongelmat.

”Allianssitiimityöskentely poikii tämäntyyppisiä ideoita. Minusta on paljon mieluisampaa istua kuvaannollisesti samalla puolen pöytää kuin vastakkaisilla puolilla”, Litja pohtii.

Uutta projektikulttuuria

Sekä Litja että Savolainen tunnustautuvat allianssityyppisen työmaakulttuurin vankkumattomiksi kannattajiksi. Savolainen ei säästele sanojaan verratessaan rakentamisen ja monien muiden toimialojen sopeutumista uudenlaisiin yhteistyömalleihin.

”Valitettavasti suomalainen rakennusala ei ole riittävän hyvin onnistunut muuttamaan tekemisen tapaa yhteistoiminnalliseksi. On toki syytä olla tyytyväinen, että tulimme tässä kohteessa valituiksi sekä osoitetun ammattitaidon että allianssipajoissa osoitettujen yhteistaitojen vakuuttamina. Parannettavaa silti on itse kullakin esimerkiksi Ruotsiin verrattuna, jossa kaikesta päätellen keskustelevalla kulttuurilla on saatu eri aloilla hienoja tuloksia”, Savolainen pohtii.

Talotekniikkaläpiviennit on tehtävä ajoissa.

Hän toteaa yhteistoiminnallisuutta korostavan allianssimallin soveltuvan Laurentiustalo-hankkeeseen erityisen hyvin, koska käyttäjäorganisaatiossa on monia keskenään erilaisia toimintoja. Kaikki ne on pyrittävä ottamaan toteutuksessa huomioon. Esimerkiksi KVR-malli ei tässä kohteessa olisi toiminut, koska KVR-hanke usein aloitetaan vailla lopullista tietoa käyttäjistä tai käyttötarkoituksestakaan.

Savolainen korostaa hyvän yhteistyön merkitystä myös alihankkijoiden suuntaan, olivatpa nämä miten pieniä toimijoita tahansa suhteessa Skanskaan.

”Kun alihankkija on tyytyväinen, meillä on paljon paremmat mahdollisuudet onnistua. Tässä tapauksessa alihankkijat ovat luonnollisesti allianssitiimin yhteisiä, mutta samat periaatteet pätevät silloinkin, kun olemme yksinämme pääurakoitsijoina.”

Vaativa runko ja julkisivu

Koska Laurentius-talo nousee Lohjan vanhan kirkon välittömään läheisyyteen, sen julkisivuihin ja koko arkkitehtoniseen kokonaisuuteen on kiinnitetty alusta asti runsaasti huomiota. Perusideana oli, että julkisivumateriaali liittää uudisrakennuksen ympäröivään rakennuskantaan: vanhaan koulurakennukseen, kirjastoon ja kivikirkon päädyn koristemuuraukseen.

Uuden julkisivun tiilitoimittajaa ei ole vielä valittu, mutta sopivansävyinen materiaali on Savolaisen mukaan jo löytynyt Suomesta.

Kantavaksi runkomateriaaliksi on sen sijaan valittu teräs. Savolainen kertoo huomanneensa, että teräksen kilpailukyky runkomateriaalina on ollut maailmanmarkkinoiden hintakehityksen vuoksi hieman kohenemaan päin. Teräspalkit ja -pilarit sekä ontelolaattavälipohjat tulivat lyödyiksi runkoratkaisuna lukkoon kehitysvaiheessa, minkä jälkeen oli vielä aikaa kehittää suunnitelmia niin, että ontelolaatta-teräs-runkoyhdistelmälle löytyi optimaalinen moduulijako.

Seinätartuntojen ankkurointipituus on riittävä.

”Teräsrunko on taloudellinen, kun pilarit ovat noin kuuden metrin etäisyydellä toisistaan”, Savolainen sanoo.

Yhdessä kohdin tästä jaosta on pakko poiketa: keskusaulan laveassa aukossa teräsrungon jänneväli on noin 16 metriä. Tässä rungon kohdassa käytetään myös lasirakenteita.

Käyttäjien tarpeet ratkaisevat

Teräspilareiden välttämätön palosuojaus on tässä kohteessa hoidettu vakiintuneeseen tapaan eli sisään valetun raudoitetun betonin avulla. Teräspalkkien riittävä palonkestoaika on puolestaan varmistettu palonsuojamaalauksella.

Rakenteet ovat juuri niin vaativia kuin on tarpeen silloin, kun arkkitehtuuri on alisteista tiloissa harjoitettaville toiminnoille.
”Keskusaulan ja liikuntasalin harva pilarijako ja vaadittu vapaakorkeus loivat omat haasteensa yläpohjarakenteen suunnittelulle. Ratkaisuksi valittiin WQ-palkkiristikot, jotka mahdollistivat pidemmät jännevälit sekä riittävän tilan talotekniikkavedoille”, kiteyttää rakennesuunnittelun projektipäällikkö Christoffer Enberg Sweco Rakennetekniikka Oy:stä. 

Teksti Vesa Tompuri, kuvat Tomi Nuotsalo


Lohjan Laurentiustalo

Rakennuttaja: Lohjan kaupunki.
Pääsuunnittelu: P&R Arkkitehdit Oy.
Päätoteuttaja: Skanska Talonrakennus Oy.
Toteutusmuoto: allianssi.
Työmaan aikataulu: kevät 2019 – tammikuu 2021.
Tavoitebudjetti: 20 milj. euroa.
Rakennesuunnittelu: Sweco Rakennetekniikka Oy.