Olen eläkeiässä. Täytin 63 vuotta syyskuussa. Elämäni ensimmäinen eläke, tässä tapauksessa työeläke, jota myös yleisnimellä vanhuuseläke kutsutaan, näkyi tililläni lokakuussa. Uskomatonta, miten aika kuluu!

Ja kuten aikoinaan 60-luvulla oli tapana, käytin teini-ikäisenä vähintäänkin kolmasosan, usein puolet kesälomastani tekemällä erilaisia hanttihommia ansaitakseni omaa rahaa. Silloin siihen oli mahdollisuus, töitä riitti ammattitaidottomille koululaiselle ja opiskelijalle mm. kirjeitten lajittelijana Postissa, lautoja kantamassa rakennuksilla, nuohoojan apupoikana nuohouspiirissä ja sekatyömiehenä sairaalassa, jossa yhtenä päivänä siivottiin pihaa, toisena kuljetettiin lääkkeitä ja ruokaa ja kolmantena toimitettiin kuolleet potilaat osastoilta ruumishuoneeseen.

Olen jo varhaisteininä ollut kiinnostunut musiikista, ennen kaikkea ulkomaisesta rock-musiikista. Beatles, Rolling Stones, Hollies, Spencer Davis Group, Animals, Searchers, myöhemmin sitten ikiaikaiset suursuosikkini Jimi Hendrix, Cream, Led Zeppelin, joita kaikkia yhä edelleen aktiivisesti kuuntelen. Ehkä edellä mainittu sana ”vanhuuseläke” perustuukin musiikkimakuun?

Keskikoulussa, 15-vuotiaana, vuonna 1967 ryhdyin kirjoittamaan nuoriso- ja musiikkilehti Stumpiin juttuja lähinnä rock-yhtyeistä, omista suosikeistani siis. Myöhemmin väsäsin rock-aiheisia juttuja myös Help! -lehteen, Suosikkiin ja Kodin Kuvalehteen.

Lukioaikoina puntaroin uravalintoja: joko toimittajaksi opinahjona Sanomien toimittajakoulu tai isäni jalanjäljissä bisnestä tekemään opinahjona Kauppakorkeakoulu. Päädyin kuitenkin ylioppilaskirjoitusten jälkeen ensin armeijaan ja sitten kuluttamaan aikaani Kauppiaitten Kauppaopistoon.

Onnekkaan sattuman ansiosta sain kutsun tulla levy-yhtiöön töihin. Haaveet Kauppakorkeakoulusta unohtuivat, kun sain työelämäni lottovoiton. Voi sanoa, että samalla tiellä olen edelleen. Olen toiminut viihde-, viestintä- ja musiikkialan yksityisyrittäjänä yli 20 vuotta. Olen tehnyt myös pitkän päivätyön, liki kaksikymmentä vuotta, entisen Fazer Musiikin, nykyisin Warner Music Finlandin nimellä tunnetun musiikki- ja äänitealan yrityksen palveluksessa tuote-, tiedotus- ja PR-päällikkönä.

Olen ollut onnekas ja saanut tehdä töitä, joita rakastan. Olen saanut olla tekemisissä kaikenlaisen musiikin kanssa, tutustunut koti- ja ulkomaisiin taiteilijoihin ja kirjoittanut tuhansia musiikkia ja musiikkielämää käsitteleviä juttuja, tiedotteita ja mainos- ja markkinointiviestejä. Olen imenyt tietoa ja vaikutteita ja nauttinut joka hetkestä.

Ei elämä minuakaan ole silkkihansikkain kohdellut. Vuosien varrelle on mahtunut ylä- ja alamäkiä, iloja ja suruja, menestystä ja vastoinkäymisiä. Mutta sehän on luonnollista, niinhän elämän täytyykin mennä.

Miten ihminen oppisi arvostamaan hyvää, ellei olisi kokenut myös pahaa? Miten ihminen tunnistaisi ilon, ellei olisi tuntenut surua? Ja miten ihminen osaisi nauttia menestyksestä, ellei olisi joskus rämpinyt vastoinkäymisten keskellä?

Muistan elävästi urani alkuaskeleet, työelämän kehityskaaren ja eri vaiheet. Mutta se, mikä alkoi lähes 50 vuotta sitten ja on kuulunut oleellisena osana jokapäiväiseen elämään, on nyt tavallaan päättymässä.

Henkisesti tämä on pohdiskelun ja itsetutkistelun paikka, mutta eihän tässä käytännön tasolla mikään oikeastaan muutu. Työeläke ei estä työntekoa, enkä minä halua tai edes voi vielä hypätä laakereille lepäämään. Jatkan siis puurtamista, kun siitä tykkään… ja kun perhekin tarvitsee leipää.

Lasse Norres on viihteen monitoimimies, toimittaja ja Vantaan kaupunginvaltuuston kokoomuslainen jäsen.