Rakennustaito
RT 03/2017 | 19.5.2017
Ympäristöministeriö sekä kiinteistö- ja rakennusala esittävät suosituksen toimintatavoista, joiden avulla rakennusten kosteusongelmia vähennetään olennaisesti. Uusiin toimintatapoihin sitoutuvat kaikki rakennushankkeen osapuolet, ja niitä sovelletaan sekä hankkeen kaikissa vaiheissa että kiinteistön ylläpidon aikana.
Tilaajan tulee jatkossa uudis- ja korjausrakentamishankkeissa laatia kosteudenhallintaselvitys, jonka avulla varmistetaan kosteudenhallinta koko rakennusprojektin ajan. Suosituksena on, että selvityksessä käytetään Kuivaketju10-toimintamallia, joka sisältää muun muassa merkittävimpien kosteusriskien hallitsemiseen tarkoitettuja tarkistuslistoja. Mukana on myös konkreettiset, eri työvaiheisiin liittyvät toimintaohjeet tilaajalle, suunnittelijalle, urakoitsijalle ja kiinteistön käyttäjälle sekä rakennusvalvonnalle.
Tilaaja nimeää rakennushankkeeseen hankekohtaisen kosteudenhallintakoordinaattorin, joka voi olla myös hankkeessa jo muutenkin mukana oleva henkilö. Koordinaattorin tehtävänä on varmistaa kosteudenhallintaselvityksen mukaisten toimien toteutuminen.
Suositeltujen toimenpiteiden noudattaminen antaa hyvät edellytykset terveelliselle ja turvalliselle rakentamiselle, asumiselle, tilojen käytölle sekä kiinteistöjen arvon säilymiselle. Uusi toimintamalli kattaa rakennuksen koko elinkaaren tilaamisesta ja suunnittelusta aina rakennuksen käyttöön ja ylläpitoon.
Toimintamallia ovat kehittäneet ympäristöministeriö, Oulun ja pääkaupunkiseudun rakennusvalvonnat, Rakennustarkastusyhdistys RTY, Rakennusteollisuus RT, SKOL, RAKLI ja Rakentamisen Laatu RALA.
Teksti Sirkka Saarinen
Tekoälyä (AI) hyödynnetään kasvavassa määrin myös kiinteistö- ja rakentamisalalla, mutta toistaiseksi kehitystyöstä vastaavat pääosin toimialan ulkopuoliset toimijat. Siksi on tärkeää kehittää tekoälyn sovelluksia vastaamaan paremmin Suomen olosuhteita ja palvelemaan...
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa luontokadon jarruttamiseen tähtäävän yleisohjelman. Luontoviisas Espoo -tiekartan tavoitteena on parantaa luonnon moninaisuutta. Keskeistä on huolehtia viheralueista ja vahvistaa niiden välisiä yhteyksiä, jotta viheralueet muodostavat...
Perinteikkään tamperelaisen urheilupyhätön, Paltsun, paikalle valmistunut Tammelan Stadion on palkittu vuoden 2024 betonirakenteena. Tuomariston mukaan stadionin kokonaisuuden onnistunut istuttaminen olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen pohjautuu laajaan eri materiaalien...
Tekoälyä (AI) hyödynnetään kasvavassa määrin myös kiinteistö- ja rakentamisalal...
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi helmikuussa luontokadon jarruttamiseen tähtääv...
Taloudelliset seikat torppasivat purettavan kerrostalon osien uudelleenkäytön M...