Rakennustaito
11.5.2020 | Päivitetty 11.5.2020
Koronaepidemia on muuttanut työnteon kulttuuria viimeistään tänä keväänä. Sähköiset työvälineet ja Teams-palaverit ovat tulleet nyt tutuiksi myös meidän toimialallemme, monen mielestä uudet käytänteet ovat tulleet jäädäkseen.
Delete Demolition Oy on Suomen suurin purkualan yritys. Se purkaa, kierrättää ja hyödyntää vuodessa 0,6 miljoonaa tonnia työmaiden purkujätettä.
Deleten Demolitionin purkutyöt ovat kohteissa ja projekteissa, joissa ei ole etätyömahdollisuuksia. Toimihenkilöpuolella etätyö on ollut jo aiemmin osittain tuttua, mutta nyt on otettu käyttöön myös uusia sähköisiä välineitä niin sisäiseen käyttöön kuin asiakasrajapintaan.
”On selvää, että tämä kokemus muuttaa työnteon luonnetta. Uskon, että jatkossa asiakastyötä ja yhteydenpitoa hoidetaan entistä enemmän uusilla välineillä. Meidän toimialallamme joutuu matkustamaan paljon, joten epäilen myös sen vähenevän etävälineiden ansiosta”, Delete Demolitionin toimitusjohtaja Timo Aarvala laskee.
Deleten toimeksiannoista yksikään hanke ei ole siirtynyt tai työmaa mennyt kiinni koronaviruksen vuoksi. Työntekijöitä on riittänyt, ja työmailla asiat ovat edenneet aika lailla normaalisti.
Aarvalan mukaan ohjeistusta ja viestintää on tehty paljon. Yhtiössä ei ole todennettu yhtään koronatapausta, konsernissa on ollut muutamia. Lomautuksia on jouduttu tekemään kohdennetusti, sillä esimerkiksi tutkimuspuolella työt vähenivät merkittävästi. Purkutyömaat ovat toistaiseksi käynnissä normaalisti.
”Rakennusalalla ei voi puhua etätyöstä, työmaa vaatii läsnäoloa. Toimihenkilömme voivat tehdä osan työstä etänä. Tilanne on haastava, koska kodissa on niin etäopetusta kuin myös muutakin elämää – silti olemme mielestäni onnistuneet hienosti”, Aarvala kiittää henkilökuntaa hyvästä venymisestä.
Työnjohtaja, rakennusmestari Hannele Nousiainen vastaa Helsingin Hernesaaressa purettavasta kohteesta.
Hän kertoo Deleten työmaan etenevän aikataulun mukaisesti. Tällaiset ovat Deletessä ohjeet purkutyömaan tekijöille.
• Kaikki ohjeet löytyvät Deleten intranetistä, ovat koko henkilöstön saatavilla
• Koronavirusohjeistus, johon päivitetään kaikki uudet ohjeet ja yleiset THL:n suositukset:
→ Kipeänä jäädään kotiin, koskee sekä työelämää että lapsia päiväkodeissa ja kouluissa.
→ Kokouksia vähennettävä / pyritään järjestämään etäkokouksina.
→ Arkielämässä tulee välttää tilaisuuksia, joissa on runsaasti ihmisiä.
→ Ryhmäharrastuksia vältettävä.
→ Etäisyys muihin ihmisiin pidetään myös ulkoliikunnassa.
→ Ei työmatkoja, ellei ”täysin välttämätöntä” esimerkiksi koko liiketoiminnan vaarantuessa.
→ Älä mene tapaamaan ikäihmistä, käytä yhteydenpitoon muita keinoja.
→ Älä käy tapaamassa sairasta läheistä.
→ Älä pyydä isovanhempaa sairaan lapsen hoitajaksi.
→ Käsien pesu ja yleinen hygienia ovat nyt erityisen tärkeitä.
• Lisäksi intranetistä löytyy napakka tietopaketti, jossa mm. linkki THL:n koronavirustiedotteisiin, työstä poissaolon ohje, Kelan linkki tartuntatautipäivärahan hakemiseen, tapausten raportointikäytäntö, alihankkijaohjeistus, ohje poissaoloihin lapsen ja samassa taloudessa asuvien osalta.
• Koko yrityksen tilannekatsauksia / tiedotustilaisuuksia pidetään Skypen välityksellä 1–2 viikon välein ja tarvittaessa aina, jos jotain ratkaisevaa uutta tiedotettavaa on.
→ Henkilöstöä on joka tilaisuuden yhteydessä ohjeistettu ottamaan herkästi yhteyttä johtoon / henkilöstöpäällikköön kaikissa avoimissa kysymyksissä.
• Toimiston henkilökunta työskentelee mahdollisimman paljon etänä, kokoontumiset ja palaverit pidetään Skypen välityksellä. Jos on tarvetta tavata kasvokkain, pidetään porukka pienenä ja muistetaan turvavälit.
• Työmaalla
→ Hankittu käsidesiä ja puhdistuspyyhkeitä riittävästi.
→ Suositaan omia eväitä.
→ Tauot porrastettu > 2 henkeä kerrallaan esim. kahvilla huomioiden turvavälit.
→ Palaverit pidetään ulkotiloissa ja muistetaan turvavälit sielläkin.
• Meillä purkutyössä työvoima on riittänyt hyvin. Sairastumisia tai työntekoon vaikuttavia karanteeneja ei ole ollut omalla henkilöstöllä.
• Ulkomaisen (purkutyössä lähinnä virolaisen) työvoiman liikkuvuus on ollut rajoitettua. On huomioitava kahden viikon karanteeni molempiin suuntiin rajaa ylitettäessä. Moni työmies on kuitenkin halunnut jäädä Suomen puolelle rajoitusten alettua, joten he ovat olleet käytettävissä.
• Työnjohdon on varmistettava, että olosuhteet työmaalla ovat sellaiset, että sääntöjä on mahdollista ja sujuvaa noudattaa.
• On myös valvottava, että sääntöjä noudatetaan. Tilanteen pitkittyessä voidaan rajoituksista helposti alkaa lipsua. Tähän puututaan heti, jos sellaista havaitaan.
• Työturvallisuus on aina ollut tärkeää, mutta nyt on kokonaan uusi näkökulma uudet säännöt huomioiden.
• Normaalia työturvallisuustoimintaa ei unohdeta!
Teksti ja kuva Jari Kostiainen
RIA:n ja RKL:n Yrittäjäseminaarissa käytiin läpi uutta rakentamislakia muun muassa lupaprosessin ja rakennusvalvonnan näkökulmasta. Iltapäivän muita aiheita olivat talouden ja sijoitusympäristön näkymät sekä yrittäjiä koskevat veromuutokset. Johtaja Lassi Järvinen Mandatumista...
RKL saa uuden toimitusjohtajan. Vuodesta 2020 toimitusjohtajana työskennellyt Maria-Elena Ehrnrooth siirtyi kansainvälisten asioiden kehitysjohtajaksi Keskuskauppakamariin. Hänen viimeinen työpäivänsä RKL:ssä oli 29.1.2025. Uutta toimitusjohtajaa haetaan aktiivisesti, kertovat...
PERJANTAI 13.6. Frisbeegolf klo 18.00 (paikalla 17.30)Paikka: KeljonkangasSarjat: M jäsenet, M opiskelijat, N jäsenet ja N opiskelijat. Ei osallistumismaksua. Osallistumisoikeus RKL:n ja RIA:n jäsenillä..Ilmoittautuminen: 10.6. mennessä Antti Kinnunen, antti@akvalvonta.fi LAUANTAI...
RIA:n ja RKL:n Yrittäjäseminaarissa käytiin läpi uutta rakentamislakia muun muas...
RKL saa uuden toimitusjohtajan. Vuodesta 2020 toimitusjohtajana työskennellyt M...
Keskiluokan tarpeisiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, sanoo kaupunkitutkij...