Korkean rakentamisen haasteet ovat Suomessa uutta. Tilan huvetessa myös meillä rakennetaan jatkossa yhä korkeammalle.

Maakunnissa ja kasvukeskuksissa on tällä hetkellä vireillä useita korkean rakentamisen hankkeita. Pelkästään Helsingissä korkeiksi tulkittavia kohteita on kymmeniä.

Suomen kuuluisin korkean rakentamisen hanke on varmaan SRV:n Redi Helsingin Kalasatamassa. Redin ensimmäinen asuinpilvenpiirtäjä Majakka (35 kerrosta) valmistui viime vuoden lopulla.  Toinen torni, parhaillaan rakenteilla oleva Loisto, sijoittuu Majakan viereen Kalasataman itäkärkeen.

Loisto kohoaa 124 metrin korkeuteen. Asuintorniin tulee 32 kerrosta. Rakennuksen yhteensä 249 asuinhuoneistoa sijaitsevat kerroksissa 6  –  32. Rakentaminen käynnistyi loppuvuodesta 2018, ja arvioitu valmistuminen on vuoden 2021 lopussa.

Suomessa ei vastaavia kerrostaloja ole aiemmin rakennettu. Löytyykö meiltä osaamista rakentaa korkealle ylös?

”Erikoisrakentajat ja ulkopaneloijat tulevat Liettusta ja Tšekeistä. Muuten porukka on normaalia rakentajaa”, Loiston työturvallisuuspäällikkö Ville Wright kertoo.

Työmaalla tekee päivän aikana työtä arviolta 150 ammattilaista.

Perehdytystä verkossa

SRV käyttää verkkokurssia työmaiden perehdytyksessä. Ensimmäinen verkkoperehdytys oli käytössä jo 2017 Majakan työmaalla. Wright toteaa, että verkkoperehdytys kyetään tekemään ennen kuin tullaan työmaalle, mistä on valtava apu.

Perehdytyksessä on kaksi osaa: yleisperehdytys ja työmaakohtainen perehdytys. Vaikka Loiston verkkoperehdytyksessä on otettu huomioon tämän työmaan erityispiirteet, sovelluksessa ei ole painotettu sen enempää korkeaa rakentamista.

Korkean rakentamisen haasteet eroavat hieman esimerkiksi viisikerroksisen talon vastaavista. Wrightin mukaan työmaaturvallisuudessa on huomioitava kaikki viimeisen päälle. On eri asia, jos materiaalia putoaa 100 metristä kuin 20 metristä.

”Viime kesänä yksi pultti pääsi ylhäällä tippumaan. Pultti osui alhaalla metalliseen roskikseen. Yleensä pultti pongahtaa materiasta ilmaan, mutta tässä tapauksessa se painautui kasaan roskiksen kanteen”, työturvallisuuspäällikkö havainnollistaa korkean rakentamisen riskejä.

Kaikki huolellisesti kiinni

Rakennusalue on aina aidattu ja suojattu umpilevytyksellä, joka toimii myös tuulensuojana. Tällä halutaan varmistaa, että työskentely on turvallista ja tapahtuu seinien sisällä vähän kuten normioloissa.
”Kaiteet on asennettava huolella. Aidoituksen ja rakenteen väliin ei saa jäädä lainkaan rakoa. Tarvikkeiden varastoinnissa ylhäällä on kiinnitettävä huomiota ennen kaikkea tuuleen.”

Tuuli ei saa päästä liikuttamaan tavaroita: kaikki työkalut on kiinnitettävä huolella. Kaikki nostot tehdään tuplavahvistuksella. Suurin huomio kohdistuu siihen, että tavaraa ei todellakaan pääse putoamaan alas.
”Jotain pieniä tapaturmia on sattunut, mutta todella hyvin on kaiken kaikkiaan onnistuttu. Majakasta saatiin paljon oppia ja kokemusta. Kävimme myös tarkkaan etukäteen ulkomailla benchmarkkaamassa korkeaa rakentamista”, Wright kertaa.

Teksti ja kuvat Jari Kostiainen