Rakennustaito
RT 03/2018 | 6.9.2018
”Olin ammattikoulun jälkeen töissä niin Skalalla kuin Fenestralla. Olin juuri asentamassa työmaalla ikkunoita, kun pomo soitti ja kertoi yrityksen menneen konkurssiin. Siinä sitten pakkolomalle ja miettimään, että mitäs nyt tehtäisiin”, jouluna 2017 rakennusmestariksi valmistunut helsinkiläinen Atte Hyttinen muistelee.
Sen lomautuskuukauden aikana nuori mestari teki hyvän päätöksen hakea Metropoliaan opiskelemaan. Tänään Atte työskentelee YIT:ssä ja vastaa Vantaan korkeimman kerrostalon, Sarastuksen, sisätöistä.
”Olen viihtynyt täällä hyvin. Paljon on töitä, pitää vain osata jaksottaa ja aikatauluttaa ne tehokkaasti. Tässä on 16 kerrosta, minulla on vastuulla 126 asunnon sisätilat”, Atte kehuu projektiaan.
Kirvesmiestaidot ja työmaakokemus auttavat nuorta mestaria hyvään alkuun työmailla. Koulu antaa hyvän perusymmärryksen työstä ja toimintaympäristöstä. 26-vuotiaan Hyttisen mukaan rakennusmestarikoulutus saa hieman pyyhkeitä opetuksen tasosta.
”Työharjoitteluissa oppi eniten. Teoria on tietysti hyvä olla hallussa, mutta opettajilta toivoisi enemmän kiinnostusta nykyrakentamiseen. Kun tuli työmaaharjoitteluista takaisin koulun penkille, ja havaitsi että opettajalla on selvästi vanhat kalvot, joissa on vähän vanhentunutta tietoa – hitusen se latisti tunnelmaa”, Hyttinen kertaa.
Helsinkiläisellä on vahva luottamus tulevaisuuteen. Jonkinlaiseen lähitulevaisuuteen kuuluu perheen laajentaminen nykyisen tyttöystävän kanssa. Ja tietysti kun mestareita ollaan, niin oma talo pitäisi saada rakentaa. Tällä hetkellä nuoripari asuu vielä opiskelija-asunnossa.
Atte viihtyy nykyisellä työnantajallaan mainiosti. YIT:n ja Lemminkäisen 2017 fuusion jälkeen rakennusliike on yksi pohjoismaiden isoimmista työnantajista noin 10 000 työntekijällään. Atte uskoo, että töitä on nyt ja jatkossa.
”Kun katsoo pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan kaavamääräyksiä, niin töitä vaikuttaa olevan pitkään.”
Vaikka rakentaminen jossain kohtaa tasaantuneekin huippuvuosien jälkeen, niin kasvukeskuksissa töitä ammattitaitoisille mestareille löytyy. Ala muuttuu ja kehittyy tänään ja huomenna kovaa vauhtia. Sen ymmärtää nuori vastavalmistunut ammattilainenkin.
”Tarkoitus on täydentää ja laajentaa osaamista erilaisilla FISE-pätevyyksillä. Parin vuoden päästä voin hakea vastaavan työnjohtajan kurssille. Ennen kaikkea betonityönjohtaminen kiinnostaa, se on siistiä hommaa.”
Atte on urheilumiehiä, ja myös vallan meritoitunut sporttaaja jo nyt RKL:n urheilutoiminnassa. Kumpulan poika on ikänsä pelannut jalkapalloa. Ja hei – kolme mestaruutta nuorten suosimassa RKL:n Kolmiottelussa.
”Kolmena vuotena olemme tuoneet ”pojan” kotiin. Tapahtumat ovat olleet hauskoja ja kesäpäivillä on verkostoitunut tehokkaasti. Lisäksi olen käynyt HRMY:n erilaisissa tapahtumissa, samanhenkistä porukkaa.”
Teksti ja kuvat Jari Kostiainen
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkintovastaavat ja opinto-ohjaajat. Osallistujia puhutti etenkin rakennusmestarin YAMK-tutkinto. Koulutuspuolella rakennusmestarin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon rooli on puhuttanut viime aikoina. Aiheesta...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun hänestä tuli 21-vuotiaana Petäjäskosken nuorisoseuran johtokunnan puheenjohtaja. Hallituspaikkoja eri yhdistyksissä on kertynyt yli kymmenen. Kaupunginkin luottamustoimetkin ovat tulleet tutuiksi. RKL:n...
RKL on määritellyt toiminnalleen eettiset pelisäännöt. Sääntöjen vakiintunut englanninkielinen termi on Code of Conduct. Säännöstö määrittelee sen, kuinka varmistetaan turvallinen, yhdenvertainen ja kunnioittava toimintaympäristö kaikille. Ohjeistus koskee kaikkea toimintaa...
TALK 2026 kokosi 26.–27.3. Tampereelle rakennusalan ammattikorkeakoulujen tutkin...
Rakennusinsinööri Antti Mäkelä, 60, on ollut yhdistysaktiivi siitä saakka, kun h...
Jukka Lintunen on tarttunut aina rohkeasti haasteisiin. RKL:n puheenjohtaja on o...