Helpota, yksinkertaista ja salli – resepti kilpailukyvyn parantamiseen?

Kiinteistö- ja rakentamisalan vuosittaisen seminaarin, KIRA-foorumin, keskeiseksi teemaksi nousi alan rooli uudistuvassa Suomessa. Noin viisisataa alan asiantuntijaa Finlandia-talolle 17.11. koolle keränneessä tapahtumassa pohdittiin muun muassa kaupungistumisen uhkia ja mahdollisuuksia, allianssimallin hyödyntämistä rakennushankkeissa sekä rakennusalallakin edessä olevaa digiloikkaa. Lisäksi KIRA-Akatemian osallistujat esittelivät uudet, innovatiiviset rakennusalan liikeideat, joista paras myös palkittiin.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen peräänkuulutti keinoja rakennuskustannusten alentamiseen, joka omalta osaltaan vaikuttaa myös koko yhteiskunnan kilpailukyvyn parantamiseen. Lääkkeeksi tähän tarjosi ennen kaikkea kaavoitus- ja lupaprosessien helpottamista ja yksinkertaistamista sekä uudenlaisten, joustavien ratkaisujen sallimista.

– Vasaroiden pitää antaa paukkua silloin kun siihen on halua ja tarvetta, Vanhanen painotti puheenvuorossaan. Matka ideasta käytännön toteuttamiseen tulee saada nykyistä lyhemmäksi ja joustavammaksi.

Vanhanen totesi kaipaavansa nykyistä luovempaa ajattelua sekä hallitukselle että rakennusalan toimijoille kilpailukyvyn ja joustavuuden parantamisessa. Jäykkä lainsäädäntö ei saa olla esteenä markkinoiden kasvulle ja kehittymiselle. Vanhanen osoitti myös muita kipukohtia, jotka ovat tähän asti jarruttaneet kasvavaan asuntotarpeeseen vastaamista, mutta jotka muuttuessaan keventävät rakentamiseen liittyvää byrokratiaa. Niihin kuuluu esimerkiksi Ely-keskusten roolin muuttuminen päätöksentekijästä konsultoivammaksi. Vanhanen totesi luottavansa maakuntien kykyyn määrittää oman kehityksensä painopisteet ja tehdä itse niihin liittyvät kaavoituspäätökset.

Kaupungistuminen kohottaa tuottavuutta

Helsingin yliopiston kaupunkitaloustieteen emeritusprofessori Heikki A. Loikkanen punnitsi voimakkaan kaupungistumisen tuomia etuja ja haittoja. Vaikka ilmiössä on myös varjopuolensa, viime kädessä Loikkanen katsoo hajautuneen kaupunkirakenteen heikentävän kilpailukykyä ja näin ollen kannustaa yhdyskuntarakenteiden eheyttämiseen ja tihentämiseen.

– Kun kaupungin koko kaksinkertaistuu, alueen tuottavuus kohoaa 3-8 prosenttia. Väestötiheyden kaksinkertaistuminen puolestaan lisää tuottavuutta 5 prosentilla, Loikkanen ynnäili esityksessään.

Loikkasen teeseihin lukeutui myös etäisyyksien kaventaminen alueiden välillä erilaisilla maankäyttö- ja liikenneratkaisuilla, raja-aitojen ja kaupankäynnin esteiden kaataminen niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla, erilaisuuden ja muuttoliikkeen salliminen sekä hyvinvoinnin takaaminen.

Digiloikka välttämätön myös rakennusalalla

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n senior advisor, professori Matti Kokkala avasi tilaisuudessa sitä, miten liiketoiminnan digiloikat tapahtuvat ja kuinka niiden tuomat hyödyt lopulta heijastuvat loppukäyttäjän elämään. Kokkala lähestyi aihetta käytännönläheisin esimerkein, visioiden muun muassa pysäköintipaikkojen ”Airbnb-palvelua”, jossa valtaosan ajasta tyhjillään olevia autopaikkoja voisi helposti vuokrata eteenpäin. Yksinkertaisen sovelluksen avulla voisi saavuttaa merkittäviä säästöjä.

Kokkalan mukaan monikäyttöperiaatteella toimivaan parkkihalliin tarvittaisiin jopa 30 prosenttia vähemmän paikkoja ja paikkaan oikeuttavan osakkeen ostaminenkin olisi 30 prosenttia nykyistä edullisempaa. Parhaimmillaan kaikki käyttökustannukset voisi kattaa vieraskäyttäjien maksamilla vuokrilla. Laajasti asiaa tarkastellen monikäyttöhalli alentaisi kustannuksia myös asuntorakentamisen puolelle, sillä taloyhtiöön rakennettavien autopaikkojen määrä vaikuttaa suoraan myös asuntojen hintoihin.

– Joka puolella tuotetaan tietoa, mutta tähän mennessä sitä ei ole juurikaan hyödynnetty. Toisin sanoen, siitä ei ole tuotettu liiketoimintaa. Nyt tiedosta on tullut uuden liiketoiminnan raaka-ainetta, Kokkala totesi.

Digiloikka on näin ollen otettava myös kiinteistö- ja rakentamisalalla, koska teknologian kehitys ei pysähdy.

Sairaalarakentaminen suunnannäyttäjänä

Toinen KIRA-foorumissa esitellyistä tapausesimerkeistä oli Kainuun keskussairaalan uudisrakentamis- ja perusparannushanke, jota toteutetaan käyttäjälähtöisellä allianssimallilla. Sweco PM Oy:n toimitusjohtaja Maija Jokela luetteli esityksessään allianssihengen hyötyjä, kuten kaikille osapuolille yhteisiä käytäntöjä ja jatkuvan kehittymisen ideologiaa. Myös hankkeen suunnittelun vaiheistus on Kainuassa toteutettu allianssin tavoitteiden mukaisesti.

Käyttäjälähtöisyys ja osallistavan suunnittelun malli ovat työskentelyn lähtökohtia myös Kuopiossa. Puijon sairaalan mittavasta rakennushankkeesta oli kertomassa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen.

Tulevaisuuden tekijät palkittiin

KIRA-foorumissa esiteltiin KIRA-Akatemialaisten innovatiiviset liiketoimintasuunnitelmat, joissa keskeistä oli yhdistää kiinteistö- ja rakentamisalan toimintoja neljään vallitsevaan megatrendiin; globalisoituneeseen talouteen, ilmastonmuutokseen, kaupungistumiseen sekä kulutustottumusten ja arvojen muutokseen. Parhaana palkittiin ryhmä Urban Flux, jonka suunnittelema palvelu yhdistää kiinteistön käyttäjät, alan eri toimijat ja hajanaiset järjestelmät digitaaliseen kodinkansioon. Fluxin ideana on kerätä dataa talotekniikkaan ja rakenteisiin asennetuista sensoreista ja sen myötä ehdottaa asukkaalle kodinkansion mukaisia töitä tehtäväksi. Tarvittaessa järjestelmä tilaa jopa huoltoyhtiön paikalle.

Lisäksi tilaisuudessa jaettiin Vuoden tilaaja 2015 -palkinto, jonka sai ohjelmajohtaja Kari-Pekka Tampio. Tampio työskentelee Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ja hän on ollut mukana Tulevaisuuden sairaala 2030 -uudistamisohjelmassa. Tunnustuksen saajan valitsee vuosittain SKOL ry.

Lisää KIRA-foorumin tunnelmia kuvagalleriassa: http://jari1.kuvat.fi/kuvat/Kirafoorumi,+Finlandia-talo+17.11.2015/