Elämme keskellä globaalia kriisiä. Luonto saastuu, ilmasto lämpenee ja ihmiset kärsivät lukuisista lähes epidemioiksi muuttuneista sairauksista. Planeettamme ensimmäiset ihmiset, metsästäjä-keräilijät, eivät olleet masentuneita, epävakaita, eivätkä he sairastuneet esimerkiksi diabetekseen tai liikalihavuuteen.

Olemme etenkin länsimaissa luoneet elintavan ja muokanneet elinympäristön, joiden seurauksena emme voi hyvin. Ihmiset oireilevat, eläimet kuolevat sukupuuttoon, luonnon biodiversiteetti kärsii.

On todettu, että kaupungeissa eläminen on ekologista. Jos rakennamme tiiviisti, liikenteen määrä vähenee ja säästämme myös luontoa tarvitessamme suhteessa vähemmän tonttimaata. Keskittäminen on tehokasta ja niin ruoan jakelu kuin jätehuoltokin helpottuvat. Mutta ihminen ei ole evolutiivisen historiansa aikana ehtinyt sopeutua kaupungistumiseen.

Perinteiset kyläyhteisöt, heimoyhteisöistä puhumattakaan, olivat suppeampia ja sosiaalisempia. Ihmiset eivät jääneet yksin. Metsästäjä-keräilijät tunsivat koko elämänsä aikana noin 150 henkilöä, jotka kaikki olivat heidän oman yhteisönsä jäseniä. Nykyihminen kohtaa kaupungissa liikkuessaan yhden päivän aikana saman verran tai jopa moninkertaisen määrän ihmisiä, mutta heistä valtaosa on meille täysin vieraita.

Kaupungistuminen on aiheuttanut vieraantumista luonnosta. Elämme keinotekoiseksi rakennetussa ja voimakkaasti muokatussa ympäristössä. Tutkimustulosten mukaan sairaalassa leikkauspotilaana oleva ihminen parantuu merkittävästi nopeammin, jos hän näkee potilashuoneen ikkunasta luontoa.

Itse sairastuin kolmikymppisenä Helsingin keskustassa asuessani paniikkihäiriöön. Koin intuitiivisen tarpeen päästä lähemmäs luontoa ja meren äärelle. Muutin saareen ja kävelin päivittäin merenrannassa horisonttiin katsellen. Paranin paniikkihäiriöstä.

Kaupunkiympäristö on aivan liian steriili ympäristö vastustuskykyä lisäävien probioottien kannalta. Lisäksi kaupunkien saasteet ja jatkuva stressi aiheuttavat kehossa matala-aktiivista tulehdusta, jonka on todettu olevan keskeinen tekijä lukuisissa hitaasti kehittyvissä vakavissa sairauksissa.

Pitäisikö ihmisten muuttaa takaisin maalle? Itse elän Sipoossa maaseudulla, mutta käyn kyllä viikoittain Helsingissä. Tiedän etten voi palata enää koskaan takaisin kaupunkiin. Sairastuisin niin henkisesti kuin epäilemättä fyysisestikin.

Mutta kaupungeissa elämistä voi toki kehittää ihmisystävällisempään suuntaan. On mahdollista lisätä merkittävästi erilaisia kerrosviljelymuotoja ja samalla pyrkiä vähentämään ekosysteemille tuhoisaa peltoviljelyä. On huolehdittava, että rakentamisen yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota puiden ja viherkasvien osuuteen kaupunkiympäristössä. On jätettävä tilaa eläimille, puistoille ja metsäalueille.

Uskon kiistattomien tieteellisten tutkimusten osoittaessa yhä laajemmin erilaisten sairauksien yhteyden länsimaiseen elämäntyyliin. Terveydestään huolehtivat ihmiset tekevät joukkopaon takaisin luontoon, ja työtä tullaan tekemään yhä enemmän etänä nykyistä nopeampien ja ekologisempien liikkumismuotojen mahdollistamana.

Katariina Souri on kirjailija, kolumnisti ja kuvataiteilija.