Juha Vättö on oppinut Venäjällä ymmärtämään ja johtamaan. Itärajan takana törmää suomalaisiin, jotka ovat työskennelleet Venäjällä vuosikymmeniä. Vätön rakentajaura lähestyy 40 vuoden merkkipaalua, mutta Suomessa insinööri AMK Vättö on työskennellyt vain kahdeksan kuukautta. Venäjä koukuttaa.

Kaikki alkoi 1975 kesällä, kun Lappeenrannan Tekun talonrakennuslinjalla opiskellut Vättö oli jo toista kertaa kesätöissä Finnstroi Oy:n urakoiman paperi- ja sellutehtaan rakennustyömaalla Svetogorskissa. Yhtenä päivänä, kun päävalvojan apulainen Vättö oli johtajan sairasloman vuoksi työmaan ainoa pomo, työmaalle porhalsi joukko Finnstroin ja kombinaatin johtajia. Heidän mukanaan oli vanhempi venäläismies, jota sekä suomalaiset että venäläiset selvästi arastelivat. Jälkeenpäin selvisi, että hän oli varaministeri Safjan, joka vastasi sellu- ja paperiteollisuudesta. Jonkun muottivirityksen kohdalla hän pysähtyi, pudisteli päätä ja sanoi Vätölle, että tätäkään sinä et ole vielä valanut.

”Enkä valakaan, eihän tuo kone ole oikein asennettu”, Vättö vastasi.

Kun kierros oli päättynyt, varaministeri sanoi Vätölle: ”Sinä olet nuori mies, mutta minä arvostan sitä, että uskalsit sanoa minulle vastaan, koska sinä olit oikeassa. Tulet pääsemään pitkälle elämäsi aikana.”

Kun vieraat olivat lähdössä, Finn-Stroi Oy:n Svetorgorskin tehtaan rakennuspäällikkö Markku Markkola tuli juttelemaan, että milloin sinä valmistut ja että tule tänne töihin.

Valmistumisen jälkeen Vättö aloitti Svetogorskin tehtaan työmaalla nuorempana valvojana. Seuraava kohde oli Kostamuksen malmirikastamo. Sitten taas Svetogorsk, 1985 hän siirtyi rakennuspäälliköksi Sovetskiin, johon rakennettiin sellutehdasta ja kaupunkia. Siellä 1988 perustettiin Lentek, ensimmäinen suomalais-venäläinen rakennusalan yhteisyritys, johon Vättö meni tekniseksi johtajaksi.

Vättö palasi 1990 Suomeen, kun toinen tyttäristä lähti yläasteelle. Hän meni lappeenrantalaiseen Juva Oy:hyn rakennuttajapäälliköksi, mutta Lappeenrannassa olo tuntui pitkäveteiseltä. 1990-alussa rakentaminen Suomessa oli hyytymässä ja Venäjällä oli hommia. Hän palasi takaisin Venäjälle ja 1992 hän osti Lentekistä osuuden.

Sinä vuonna Neuvostoliitto romahti ja alkoi vuosia kestänyt sekaannuksen kausi. Kun Venäjän ulkomaankauppapankki meni konkurssiin 1992, myös Lentek menetti rahansa. Jossain vaiheessa Vätön piti pistää jo omia vakuuksia tavaran toimittajille.

YIT osti Lentekin 1997 ja Vättö siirtyi sen toimitusjohtajaksi. 2000 luvulle tultaessa YIT Lentekistä kasvoi Pietarin merkittävimpiin kuuluva asuntojen rakentaja. Vuoden 2009 alkupuolella Vättö joutui lähtemään Lentekistä YIT:n järjestellessä toimintojaan uudelleen. Hän aloitti samana vuonna Lemminkäisen talonrakentamisen vetäjänä ja on sillä tiellä edelleen.

Juna ei saa pysähtyä

”Kaikki montut on koluttu”, Vättö toteaa. Venäjä on opettanut monenlaisia asioita, sillä maa vaatii lehmän hermot. Yksi johtamisen perusasioita on, että panikoida ei pidä koskaan. Toisaalta Venäjällä pitää usein tehdä nopeita ja vaistonvaraisiakin päätöksiä. Nykyisessä tilanteessa aikaa pohtimiseen on vielä vähemmän.

Vätön mielestä yhtiön johdon pitää luottaa henkilöstöön kentällä ja siihen, että henkilöstöllä on kykyä tehdä oikeansuuntaisia päätöksiä.

”On vaarallista, että päätöksentekoa ohjataan liian tiukkaan eikä ymmärretä, että se saattaa pysäyttää toiminnan. Juna ei saa pysähtyä.”

Lentekin perustamiseen asti Vätön työmaat itärajan takan ovat olleet suomalaisia, sillä työmiesten lisäksi myös kaikki rakennusmateriaalit ja muut tarvikkeet, sokeria ja WC-paperia myöten tuotiin Suomesta. Venäläisiä olivat lähinnä venäläisten laitetoimittajien asentajat. Heidän kanssaan nuori Vättö ei hirveästi kaveerannut.

”Isäni kotitilat ovat jäänet rajan taakse ja minä olin silloin hyvin asenteellinen. Ajattelin, että venäläiset vain ryyppäävät ja varastavat.”

Kun Lentek perustettiin, rakentajat ja työnjohto muuttuivat venäläisiksi ja suomalaisia oli vain muutama. Ajan mittaan Vättö oppi, että jos venäläinen sitoutuu yhtiöön, johon uskoo, niin hän on yhtiön ihminen sydänjuuriaan myöten.

Ensimmäiset kokemukset olivat kuitenkin shokki. Palavereissa sovittiin asiat ja venäläiset nyökyttelivät, että ymmärretty on, mutta sitten ei tapahtunutkaan mitään.

”Kun Lenraumamebelin huonekalutehdasta alettiin tehdä 1989, löin nyrkin pöytään, että nyt loppuivat neuvottelut. Nyt teet tämän, ymmärrätkö mitä sinun pitää tehdä? Ja tulet sitten kertomaan, miten olet homman tehnyt.”

Vätön mukaan venäläisessä kulttuurissa tehtävät on määriteltävä pilkkua myöten. ”Kun on tehty yhdessä töitä parikymmentä vuotta, porukka tietää, mitä pitää tehdä. Tosin minä olen itse luonut ne yhtiöt ja valinnut ihmiset.”

Venäläinen systeemi on edelleenkin aivan erilainen. Siellä on täysin eriytetty suunnittelu ja työmaa odottaa, että suunnitelma ja projekti ovat valmiina pilkulleen siten, että työmaa saa valmiit määrät ja valmiin projektin toteutettavakseen.

”Vastuunottamista pelätään ja pakoillaan edelleenkin. Siksi venäläiset tykkäävät autoritaarisista johtajista, jotka ottavat vastuun asioiden ratkaisemisesta.”

Uudet venäläiset voivat Vätön mukaan olla dynaamisia ja kansainvälisiä tyyppejä, joilla on länsimaisen huippuyliopiston paperit, mutta monessa tapauksessa se on pelkkää teatteria.

”Paineen alla vanha kulttuuri tulee esiin. Kädet pestään heti ja vastuuta luikerrellaan karkuun.”

Vättö kertoo kokemuksistaan ajaessaan perjantai-iltana Pietarista viikonlopun viettoon kotiinsa Joutsenoon. Sunnuntai-iltana tai maanantaiaamuna odottaa sama matka takaisin päin. Ja näin kaikki nämä vuodet, kaikki vuosikymmenet. Vieläkö idän konkari jaksaa?

”Olen asettanut itselleni määrätyt tavoitteet, kuten sen, että saan Lemminkäisen asuntotuotannon pulkkaan. Uskon, että maali alkaa olla aika lähellä. Haluan jo eroon operatiivisesta johtamisesta”, Juha Vättö sanoo.

Teksti Santeri Paakkanen, kuvat Sergey Grachev