oikea tekniikka

haltuun

Putkien päistä poistetaan pintakerros lastuavalla erikoistyökalulla.
Putkien päistä poistetaan pintakerros lastuavalla erikoistyökalulla.

PÄTEVÖITYNEIDEN MUOVIPUTKI­HITSAAJIEN

KYSYNTÄ KASVAA

Yhä useampi muoviputki­hitsaaja on pätevöitynyt tehtäväänsä koulutuksen kautta. Ilmiötä vauhdittavat tilaajien vaatimukset, laitetekniikan nopea kehittyminen ja korkean rakentamisen yleistyminen.

teksti ja kuvat marko taavila

Muoviteollisuus ry:n neuvottelukunta on järjestänyt muoviputkihitsaajien pätevöitymiskoulutuksia vuodesta 2010 lähtien. Hyväksyttyjen opintosuoritusten tuplaantuminen vuosina 2014–2016 kertoo kurssien lisääntyneestä suosiosta.

Voimassa olevaa pätevyyttä edellytetään nykyisin jo monissa infrarakentamisen urakka­sopimuksissa. Saksassa on edetty pidemmälle, sillä siellä muoviputkien hitsaukset ovat vastaavalla tavalla luvanvaraisia kuin Suomessa sähköasennukset.

Tornitalokohteiden myötä sähkömuhvihitsauksesta on tullut LVI-asentajien työmenetelmä. Sitä käytetään muun muassa pystyviemärilinjoissa, joiden saumat altistuvat massiivisen vesipatsaan paineelle äärikuormituksessa. Rakennusten sisäpuolisiin kuiluihin sijoitettujen putkistojen tiiviys ja kestävyys varmistetaan mekaanisten liitosten sijasta sähköhitsattavilla muhveilla.

”Rakennustuotannossa ongelmana on ollut ammattitaitoisten osaajien puute. Muoviputkihitsaus vaikuttaa yksinkertaiselta hommalta, mutta se vaatii tekijältään tarkkuutta ja huolellisuutta. Rakennusurakoitsijat ovatkin vähitellen havahtuneet kouluttamaan väkeään”, toteaa muoviputkihitsaajien pätevöitymiskoulutuksia koordinoivan neuvottelukunnan puheenjohtaja Minna Vekkeli.

Neuvottelukunta vastaa arviointiperusteista

Muoviteollisuus ry:n asettama neuvottelukunta muodostuu infra-, vesihuolto- ja maan­rakennusalojen etujärjestöjen sekä muoviputkivalmistajien ja koulutusorganisaatioiden edustajista. Neuvottelukunta vastaa opintokokonaisuuksien sisällöistä ja arviointiperusteista. Puolueeton tarkastuslaitos Inspecta Sertifiointi Oy käytännössä valvoo AEL:n, Hyria Koulutuksen, Savon ammatti- ja aikuisopiston, Sedun sekä Ylä-Savon ammattiopiston toteuttamaa koulutus- ja ­pätevöintitoimintaa.

Vuoden 2018 alussa Suomessa oli 140 yritystä, joiden palveluksessa oli yhteensä noin 640 pätevöitynyttä muoviputkihitsaajaa. Inspecta Sertifiointi ylläpitää heistä kaikille avointa rekisteriä, josta ammattilaisia voi hakea.

Työmaalla pätevöityneen muovi­putkihitsaajan tunnistaa Inspecta Sertifioinnin myöntämästä kuvallisesta henkilökortista, joka on voimassa viisi vuotta kerrallaan. Ajan rajallisuutta perustellaan muun muassa jatkuvasti kehittyvällä laitetekniikalla. Vanhentuneen kortin päivittämiseksi on omattava riittävästi hitsauskokemusta tai uusittava pätevöitymis­koe.

Valvonnan vastuu

Valmistajat soveltavat muoviputkille yleisesti standardien mukaista 50 vuoden käyttöajan mitoitusperustetta. Niihin oikeaoppisesti tehdyt hitsaussaumat kestävät vähintään yhtä kauan.

”Suurimpana huolenaiheena ovat virheellisistä hitsauksista johtuvat liitosten pettämiset, jotka ilmenevät tyypillisesti jo 2–10 vuoden kuluttua putkiston asennuksesta”, Vekkeli sanoo.

Tammikuussa 2018 voimaan astunut ympäristöministeriön asetus rakennusten vesi- ja viemärilaitteistoista velvoittaa erityisalan työnjohdon huolehtimaan hulevesiviemäreiden tiiviyden tarkastuksesta. Sen 37. pykälän perusteella on syytä todentaa, että putkisto kestää pystylinjaan muodostuvan täysimittaisen vesipatsaan aiheuttaman paineen.

Vekkelin johtama neuvottelukunta aloitti keväällä 2018 ensimmäiset muovisten paineputkien hitsauksen valvojien koulutukset.

”Kohderyhmä on sikäli tärkeä, että työnjohdolta puuttuu yleisesti käsitys muoviputkihitsauksen vaatimuksista.”

Kaksi hitsaustapaa

Sähkömuhvihitsauksen lisäksi muoviputkia liitetään toisiinsa puskuhitsauksella. Menetelmässä tasaiseksi höylätyt putkien päät kuumennetaan lämpölevyillä sulamispisteeseen ja työnnetään tiiviisti vastakkain.

Sähkömuhvihitsauksessa hitsauskoneelta johdetaan sähkövirta muovimuhvin sisäseinämissä oleviin vastuslankoihin, jotka kuumetessaan sulattavat muhvia ja putkea saaden aikaan painetta ja vetoa kestävän liitoksen.

Molemmissa hitsaustavoissa putkien päiden tulee olla mahdollisimman tasaiset sekä ehdottoman kuivat ja puhtaat. Niistä poistetaan hapettunut pintakerros lastuavalla erikoistyökalulla. Viimeinen silaus tehdään asetoniin tai sinoliin kastetulla nukkaamattomalla rievulla. Putkien paikallaan pysyminen hitsauksen aikana varmistetaan asennustuilla.

Automatisoituja hitsauskoneita käytettäessä haluttu hitsausohjelma valitaan laitteen näytöltä. Liitostapahtumista tallentuu tarkat tiedot koneen kovalevylle, josta ne ovat siirrettävissä ulkoisille muistikorteille tai -tikuille. Uusimpiin laitemalleihin hitsausarvot voidaan syöttää viivakoodinlukijalla tai langattomasti älypuhelimen tai tabletin ohjelmistosovelluksella. Hitsaustiedot GPS-koordinaatteineen ja mahdollisine liitekuvineen välittyvät reaaliajassa internet-palveluun tarkasteltaviksi. Dokumentoinnin ansiosta linjaston jokainen hitsaussauma on jälkikäteen tunnistettavissa ja paikannettavissa.

Lisätietoa: www.plastics.fi/ muoviputkistohitsaajat

Sähkömuhvi­hitsauksen koestuksessa 35 barin putki repesi 48 barin paineessa ja muhvi säilyi ehjänä.
Sähkömuhvi­hitsauksen koestuksessa 35 barin putki repesi 48 barin paineessa ja muhvi säilyi ehjänä.
Hitsaaja valvoo prosessia laitteiden automatiikasta huolimatta.
Hitsaaja valvoo prosessia laitteiden automatiikasta huolimatta.