Rakennustaito 13 – 14/1923

Asunto-osakeyhtiöaatteen meillä lausui ensiksi – runoilija, ja tulee siitä nyt kuluneeksi suunnilleen 75 vuotta. Tuo kaukonäköinen runoilija ei ollut kukaan muu kuin itse Sakari Topelius. Hänelle häämöitti jo silloin Helsingin suurkaupunkiperspektiivi selvempänä kuin kenellekään muulle aikansa lapselle. Niinpä kirjoitti hän 1850-luvun lopulla eräässä Helsingin kehitysmahdollisuuksia käsittelevässä sanomalehtiartikkelissaan m. m.: ”Rakentakaa siis! Ja kun te rakennatte, niin rakentakaa toisin kuin tähän asti, sillä se ei totisesti muuten lyö leiville. Pikkukaupunkimietiskelyillä on ollut aikansa. Joka tuuman leveys maata alkaa saada arvoa. Kahdenkymmenen vuoden päästä, kun rautatieverkko on pystyssä ja johtaa tänne alas, on Helsingissä kenties oleva 40  000 asukasta. Voitte olla huolettomat uudisrakennustenne vuokrista.”

Itsenäiset asuntoyhtiöt juontavat alkunsa v:sta 1886, jolloin perustettiin ensimmäinen, ”Alku-osakeyhtiö”-niminen asuntoyhtiö työväestön kesken talon rakentamista varten Eerikin- ja Abra­haminkatujen kulmaan. Tässä ei ollut alkutekijöinä ”kapi­ta­­listit”, vaan oli se puhtaasti omintakeinen omatupa-omalupa-yritys. Eikä se ollut liioin mikään 100 markan huvila, vaan maksettiin osakepääomana jopa 2 000 markkaa kamarin ja keittiön osakkeista. Lainaa ei yhtiö näin ollen tarvinnut täyttä 50 % talon kustannuksista – samat suhteet siis kuten nyt maailman­sodan jälkeen, 35 – 40 vuotta myöhemmin. Tällä­ samoin kuin parilla muulla siihen aikaan rakennetulla yhtiöllä (esim. Askel-yhtiö Kallios­sa) ei ollut valtion eikä kunnan apua.

Piirroskuva Arenan talosta Hakaniemen torin pohjoispuolella. Erityisesti torneistaan tunnetun suuren liike- ja asuinrakennuksen ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 1924.

1890-luvun lopulla syntyi jälleen asuntopula – ja jälleen ryhtyi valtio avustamaan myöntämällä melko runsaita helppokorkoisia lainoja työväen asunto­yhtiöille. Tästä ajasta alkaa suurten ja vaativien yhtiötalojen aikakausi, vaikkakin alku kävi nytkin työväenasuntojen merkeissä. Valtio tälläkin kaudella lopetti avustuksensa muutaman vuoden kuluttua: se näet huomasi sen ”fuskun”, että huoneen ja keittiön asuntoja – joka tyyppi oli valtion avun ehtona – ruvettiin yhdistelemään sopivalla tavalla saaden täten suuremmankin asunnon valtion avustuksella aikaan. Mutta ukko Kruunu oli jo tehtävänsä tehnytkin: oli jälleen tyrkännyt rakentamisinnon vireeseen. Se saattoi jo muutenkin ”kuroa” kiinni kukkaronsa, sillä yleinen talous- ja rahamaailma oli jo vaurastunut niin, että muitakin rahalähteitä löytyi kiinnelainojen saantia varten.

Ja näin alkoi omintakeinen asunto-yhtiörakennusten loistokausi, itsenäisessä, porvarillisessa merkityksessä niin sanoak­seni kausi, jolloin puolisentoista vuosi­kymmentä vuosisadan alusta sotavuoteen saakka – rakennettiin melkein yksistään asunto-yhtiöjärjestelmää käyttäen kaikenlaisia asuntotyyppejä työ­väen 1-kamarisesta asunnosta aina porvarilliseen, etten sanoisi ruhtinaalliseen loistoasuntoon saakka. Ja kaikki omin avuin, ilman yhteiskunnan tukea!

Otteita artikkelista, joka aloitti juttusarjan. Vuonna 1923 eduskunta käsitteli esitystä uudeksi asunto-osakeyhtiölaiksi.